Jos maailma olisi normaali, olisi Veikkausliigakausi alkanut tänään. Norjan Eliteserienissä kauden ensimmäiset ottelut olisi puolestaan pelattu jo viime viikolla. Nyt molempien sarjojen kauden aloitus on siirretty myöhäisemmäksi; Veikkausliigan huhtikuun loppuun ja Eliteserienin toukokuun alkuun.
Islannin pääsarja Úrvalsdeild alkaa samana viikonloppuna kuin Veikkausliiga. Ruotsissa, jossa suhtautuminen pandemiaan on ylipäätään lievempi, pidettiin sentään kiinni lähes alkuperäisestä aikataulusta. Allsvenskan pyörähtää käyntiin tänään, kun Malmö ja Hammarby iskevät yhteen klo 16.00.
Pohjoismaiden jalkapalloliigat muodostavat – Tanskaa lukuun ottamatta – mielenkiintoisen kokonaisuuden eurooppalaisella jalkapallokartalla: ne ovat, Baltian maiden ohella, ainoat, jotka pelataan kesäaikaan. Samalla Pohjoismaat ovat 27 miljoonan ihmisen kulttuuriltaan suhteellisen homogeeninen markkina-alue. Tämä tekee Pohjolasta käytännössä identtisen markkinan Benelux-maihin Belgiaan, Hollantiin ja Luxemburgiin nähden.
Mutta miksi tämä on merkityksellistä? Maaliskuun puolivälissä Belgian Jupiler Pro -liigan joukkueet yksimielisesti äänestivät Belgian ja Hollannin yhteisen jalkapallosarjan puolesta. Vielä vajaan kuukaudenkaan jälkeen Eredivisie ei ole julkaissut omaa kantaansa asiaan liittyen. Liigan hiljaiselo on kieltämättä hieman erikoista, mutta kertoo meille ainakin yhden asian: yhdistelmäliigaa harkitaan myös Hollannissa.
Motivaatiota liigojen yhdistämiselle ei tarvitse kaukaa hakea. Sekä Eredivisie että Jupiler Pro ovat kuluvan vuosituhannen aikana pudonneet kauas siitä loistosta, missä ne ovat parhaimmillaan paistatelleet. Vaikka kummastakin maasta ponkaisee vuosittain vähintään yksi joukkue Mestarien liigan lohkovaiheeseen, ei edes maiden ainoaa Euroopan mestaria, Ajaxia, voi nykyään pitää varteenotettavana kilpailun ennakkosuosikkina.
Seurat uskovat, että yhdistetty liiga voisi poikia jopa 400 miljoonan euron vuosittaiset TV-tulot, mikä tekisi siitä Euroopan seitsemänneksi suurimman sarjan TV-sopimuksen suuruudella mitattuna. Tällä hetkellä maiden pääsarjat tienaavat TV-rahoja hieman alta 200 miljoonaa euroa, jos niiden tulot lasketaan yhteen. Uuden sopimuksen myötä maat siirtyisivät uuteen aikakauteen. Edelle jäisivät enää Euroopan viisi suurta, Englanti, Ranska, Italia, Saksa ja Espanja, sekä Turkki.
Vaikka kansalliset rajat rikkovat yhdistelmäliigat tuntuvat jalkapallopuritaanista vähintäänkin kerettiläiseltä, saattavat ne olla tulevaisuudessa arkipäivää. Ne ovat nykyjalkapallon elitistyneessä maailmassa pienten maiden ainoa keino kaventaa kuilua lajin suurmaihin.
Tämä pakottaa miettimään, millainen on jalkapallon tulevaisuus Pohjoismaissa. Pelkästään markkinan kokoon peilaten ei ole mitään syytä, mikseivät myös Pohjoismaat saisi neuvoteltua Eredivisien ja Jupiler Pron kaavailemaa 400 miljoonan euron vuosittaista TV-sopimusta. Tällä hetkellä pohjoismaisten jalkapallosarjojen yhteenlasketut TV-tulot jäävät alle 200 miljoonaan euroon.
Yhdessä Pohjoismaat olisivat koko Euroopan kahdeksanneksi suurin markkina-alue, joten kysyntää sarjan otteluille kyllä riittäisi. Koska sarja pelattaisiin luonnollisesti kesällä, olisi sille myös kansainvälistä kysyntää, kun eurooppalaiset pyrkisivät täyttämään eurosarjojen tauon tuomaa aukkoa elämässään. Liigan jokavuotinen juhannusyön ottelukierros olisi takuuvarmasti yksi vuoden seuratuimpia ympäri Eurooppaa.
Koska liigan järkevyys on näin perusteltu, on meidän seuraavaksi pohdittava, kuinka Northern Lights -liigan sarjapaikat tulisi jakaa. Jos joukkueet laitetaan järjestykseen Transfermarktin tarjoaman seurojen markkina-arvon mukaan, pääsisi 20 joukkueen liigaan – meidän ja islantilaisten harmiksi – yhdeksän tanskalaista, kahdeksan ruotsalaista ja kolme norjalaista seuraa.
Jos perusteena liigaan pääsylle käytettäisiin puolestaan Uefan virallista seurajoukkuerankingia, pelaisi Pohjoismaisen yhteisliigan ensimmäisellä kaudella kahdeksan tanskalaista, viisi norjalaista, kolme ruotsalaista ja kaksi suomalaista sekä islantilaista seuraa. Tämä varmasti herättäisi hilpeyttä lähimmässä länsinaapurissamme.
Koska pohjoismaalainen solidaarisuus elää ja voi hyvin, asetetaan liigaan kahden joukkueen maakiintiö ja tehdään kompromissi taloudellisten ja menestyksellisten mittareiden välillä. Täten sarjassa esiintyisi sen debyyttikaudella seitsemän tanskalaista, viisi ruotsalaista, neljä norjalaista ja kaksi suomalaista sekä islantilaista seuraa.
Mutta jaettiin maakiintiöt miten tahansa, aiheuttaa se väkisin kinkkisen pulman sarjasta putoamisen ja sarjanousun suhteen. Mitä käy, jos esimerkiksi molemmat suomalaisseurat ovat putoamassa, mutta tilalle ei ole nousemassa yhtään joukkuetta Suomesta? Nostetaanko kaksi härmäläistä seuraa väkisin liigapaikan aidosti ansainneiden joukkueiden ohitse? Vai pelastetaanko pääsarjan suomalaiset ja pudotetaan kaksi viimeistä muunmaalaista seuraa?
Kumpikin vaihtoehto tuhoaisi rehellisen kilpailuasetelman maiden välillä. Toki aina on mahdollisuus luopua maakiintiöstä, mutta se mahdollistaisi tilanteen, jossa pohjoismaalaisessa pääsarjassa pelaa lopulta kaksikymmentä tanskalaisseuraa. Tämä, lievästi sanoen, vesittäisi koko liigan idean.
Ja ratkaistiin putoaminen kuinka vain, edellyttää se toimivaa divisioonarakennetta. Olisiko paras ratkaisu maakohtaiset ykkösdivisioonat, joiden voittajat pelaavat keskenään sarjanoususta? On vaikea kuvitella, että alempien divisioonien seuroilla olisi varaa pyörittää kansainvälistä sarjaa, mitä rehellinen kilpailuasetelma edellyttäisi.
Samalla kymmenen veikkausliigaseuraa menettäisi mahdollisuuden taistella europaikoista muuten kuin ensin pääsarjaan nousemalla. Kokonaisuudessaan yhdistelmäliiga kehittäisi suomalaista jalkapalloa, mutta hinta sille olisi kova. Siksi suurin osa pohjoismaalaisista pääsarjajoukkueista tuskin puoltaisikaan tällaisen sarjan synnyttämistä.
Mutta ei pääsarjankaan europaikkojen tilanne ei olisi niin untuvan pehmoinen kuin alkuun vaikuttaa. Teoriassa seurojen pääsy esimerkiksi Mestarien liigaan toki helpottuisi; kilpailu kovenisi, mutta paikkoja Euroopan ykköskilpailuun olisi varmasti jaossa nykyistä enemmän. Seurat todennäköisesti myös hyppäisivät mukaan Mestarien liigan karsintoihin nykyistä myöhäisemmässä vaiheessa.
Todellisuudessa europaikkojen määrä kuitenkin vähenisi. Tällä hetkellä jokaisen Pohjoismaan mestari pääsee suoraan Mestarien liigan karsintoihin. Yhdistelmäliiga ei viittä paikkaa kilpailun karsintoihin saisi, joten kokonaisuudessaan pohjoismaalaisten seurojen määrä Mestarien liigassa putoaisi – Eurooppa-liigasta puhumattakaan.
Viimeisenä, mutta mahdollisesti polttavimpana, kysymysmerkkinä on tulonjako. Miten uudet, aiempaa suuremmat TV-tulot jaettaisiin niin, että jokainen maa aidosti hyötyisi yhdistelmäliigan olemassaolosta? Kuinka varmistaa, etteivät rahat päädy vain eliitin taskuihin, vaan valuvat myös osaksi kansallista jalkapallojärjestelmää ja auttavat aidosti koko pohjoismaista jalkapallopyramidia? Jos sarja kasvattaa kuilun kunkin maan eliittiseurojen ja muiden välille, kääntyy se itseään vastaan.
Yli kansallisten rajojen ulottuva pääsarja, oli kyse sitten Pohjoismaista, Benelux-maista tai koko Afrikasta (kuten Gianni Infantino maaliskuussa ehdotti) on ajatuksena kaukana valmiista. Ideaa ei – ainakaan Euroopan osalta – kuitenkaan kannata tyrmätä suoralta kädeltä, sillä se voi olla ainoa tapa tervehdyttää maanosan jalkapalloilullisia voimasuhteita.
Eurooppalaisesta jalkapallosta on tullut ylikorostuneesti suurten ja mahtavien leikkikenttä. Kuilu eliitin ja keskiluokan välillä on kasvanut ammottavaksi, ja Uefan suunnitelmat Mestarien liigan uudistamiseksi tulevat vain kasvattamaan sitä.
Maanosan ykkösturnauksesta on tullut sarja, jossa ensin pelataan pakolliset pelit pois alta, ja sitten viiden suuren liigan seurat ratkovat mestaruuden keskenään.
Suurimmat liigat keräävät suurimmat TV-tulot, joiden avulla ne ostavat parhaat pelaajat. Tämä nostaa liigojen profiilia entisestään, mikä vain lisää TV-yhtiöiden kiinnostusta. Kierre on itseään ruokkiva ja jalkapalloilullista tasa-arvoa tuhoava. Kaukana ovat ajat, jolloin Ajax, PSV, Benfica tai Porto saattoivat lähteä Mestarien liigan kauteen realistisesti sen voitosta haaveillen.
Tilanne ei muutu sivusta seuraamalla; se vaatii aktiivisia tekoja. Vaihtoehtoja on loppukädessä kaksi, mutta keinotekoisen palkkakaton asettaminen tai eliittiseurojen menojen leikkaaminen muulla tavoin ei tule onnistumaan. Seurat eivät siihen tule omaehtoisesti suostumaan, ja niiden valta-asema on niin suuri, ettei Uefakaan tule siihen niitä pakottamaan.
Siksi jäljelle jää vain pienempien liigojen tulovirtojen kasvattaminen. Helpoiten tämä onnistuu tekemällä niiden TV-tuotteesta kiinnostavampi, jolloin jalkapallomaailmaa pyörittävistä TV-rahoista suurempi siivu putoaa myös niiden pöydälle.
Sen takia kansallisten pääsarjojen yhdistämistä pienemmillä jalkapallomarkkinoilla on ainakin harkittava. Ei vain kyseisten maiden jalkapallon kehittämisen takia, vaan koko eurooppalaisen jalkapallon tulevaisuuden takia.
Hyvää viikonloppua
Koska Allsvenskan on Pohjoismaiden kesäsarjoista ainoa, joka saadaan käyntiin jo tänä viikonloppuna, on katseet luonnollisesti syytä suunnata Ruotsiin. IFK Göteborgin Marek Hamšík on vielä ensimmäisestä ottelusta sivussa, mutta slovakialainen on heittämällä yksi pohjoismaalaisten jalkapallosarjojen kovimpia ulkomaalaishankintoja, ja lukuisat suomalaispelaajat luovat myös oman mielenkiinnon sarjan seuraamiseen.
Ruotsalaisen kunnianhimon lisäksi myös muualla näkyy valoa jalkapallotunnelin päässä. Perjantaina Uefa julkaisi lisätietoa kesän EM-kisojen katsomorajoituksista. Pietarissa on näillä näkymin käytössä 50% stadionin katsomokapasiteetista, kun Tanskassa vastaava luku on 25-33%. Näyttää siltä, että Huuhkajien arvokisataival aukeaa sittenkin yleisön edessä.
Sitä ennen ehdimme kuitenkin palata asiaan vielä moneen kertaan, seuraavaksi jo ensi viikolla. Sillä välin palautetta voi antaa sähköpostitse juuso@teravinkyna.com tai Twitterissä @TeravinKyna. Sallisen sivukatsomon viikkokirjeen tilaajaksi puolestaan voi liittyä tästä.
Pysykää terveinä. Hyvää viikonloppua.
