Kuvakooste: Tampere United – FC Jazz 2–2 / 17.3.24

Tampere United isännöi harjoituskauden viimeisessä kotiottelussaan Ykköseen tälle kaudelle noussutta FC Jazzia. Porilaiset tekivät ottelun ensimmäiset kaksi maalia, mutta sinipaidat tulivat tasoihin ottelun loppuhetkillä.

Kuvakooste: Tampere United – FC Futura (harjoitusottelu)

Tampere United isännöi harjoitusottelussa porvoolaista FC Futuraa, joka pelaa tulevalla kaudella Kakkosen A-lohkossa. Ottelu päättyi tamperelaisten juhliin lukemin 7–1. Kotijoukkueen Toni Toijala juhli ottelussa hattutemppua.

Der Italiener – Vincenzo Grifosta on kasvanut Freiburgin kulttipelaaja

SC Freiburgin avainpelaajiin kuuluva Vincenzo Grifo on joukkueensa pelillinen kapellimestari. Taitava hyökkäyspelin moottori henkilöityy niin vahvasti lounaissaksalaiseen pikkuseuraan, että monesti unohtuu hänen olevan italialainen, jolla on tilillään myös maaotteluita Gli Azzurrin riveissä. 

Bundesliigan pienimpiin seuroihin kuuluva SC Freiburg on viime kausina tehnyt vakuuttavaa jälkeä nurmella. Vuosi toisensa perään pienistä resursseistaan maksimaalista tehoa repivä seura on sijoittunut edellisinä neljänä kautena kymmenen parhaan joukkoon, keväällä 2023 peräti viidenneksi. Kun päävalmentajana toimii henkilö, joka on ollut pestissään joulukuusta 2011 alkaen voidaan hyvällä syyllä puhua jatkuvuudesta. Christian Streichin saama luottamus seurajohdolta on poikkeuksellista ja on kestänyt myös yhden visiitin 2. Bundesliigaan. Tälle pohjalle on rakennettu myös nykyinen menestys, joka on johtanut Freiburgin aina Eurooppa-liigaan asti. 

Kun Streich valitsee joukkueensa avauskokoonpanon, ensimmäisten joukossa siihen merkitään Vincenzo Grifon nimi. Joukkueensa varakapteenina toimiva italialainen pelaa toista jaksoaan Schwartzwaldin kupeessa saavuttuaan seuraan Hoffenheimista kaudelle 2019–20. Grifo edusti Breisgaun brasilialaisinakin tunnettua Freiburgia myös vuodet 2015–17 sekä lainalla kevään 2019 ennen nykyistä pysyvää pestiään.  

Grifo viihtyy erityisesti laitapelaajan roolissa, mutta on nähty ajoittain myös hyökkäävän keskikenttäpelaajan positiossa. Hänen pelaamisessaan yhdistyy molempien roolien tyypillisiä vahvuuksia. Grifo luo peliä taitavasti mutta on myös tehokas ja ennen kaikkea hanakka viimeistelijä. Hän on esiintynyt Freiburgin riveissä kaikissa kilpailuissa yhteensä 258 ottelussa, joissa verkko on heilunut hänen toimestaan 83 kertaa ja päälle on kertynyt 75 maalisyöttöä. Monipuolinen Grifo on siis ennen kaikkea tuonut seuraan tehoja oltuaan suoraan osallisena maalissa 61 prosentissa pelaamistaan otteluista (tilanne 6.3.2024). 

Italialainen vieraalla maalla

Grifo syntyi Saksassa vuonna 1993 italialaisille vanhemmille, jotka asuivat Pforzheimin pikkukaupungissa Stuttgartin lähistöllä. Vaikka pallotaituri on asunut koko elämänsä Saksassa, identifioituu hän vahvasti italialaiseksi ja korostaa olevansa kahden maan kansalainen. Koronakeväänä 2020 hän kertoi Bundesliga.comin haastattelussa, miten voimakkaasti Italiasta kantautuneet uutiset COVID-19:n aiheuttamasta tuhosta vaikuttivat häneen. Grifolla on paljon sukua maassa ja etenkin pandemian alussa tilanne Italiassa oli erittäin vakava. 

Myös jalkapallon puolella veri vetää Grifoa vahvasti Italiaan. Keväällä 2023 Freiburgin kohdattua Eurooppa-liigan pudotuspeleissä Juventuksen hän kertoi Gazzetta dello Sportille olleensa nuorena suuri Milanon Interin kannattaja, joskin aikuisiällä kannatus on muuttunut vähemmän aktiiviseksi. 

Grifo pelasi juniorivuotensa pääosin pienissä pforzheimiläisseuroissa ennen päätymistään viimeiseksi juniorikaudekseen Karlsruhen riveihin. Kesällä 2012 Grifo teki sopimuksen Hoffenheimin kanssa, jonka riveissä nähtiin myös hänen debyyttinsä aikuisten tasolla lokakuussa 2012 kotiottelussa Greuther Fürthia vastaan. Uransa alkupuolella ollut Grifo ei kuitenkaan onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa Hoffenheimin kokoonpanossa viettäen seuraavina kausina osan aikaa lainapesteillä Dynamo Dresdenin ja FSV Frankfurtin riveissä. 

Freiburgin ja Grifon tiet kohtasivat ensimmäisen kerran kesällä 2015, jolloin 2. Bundesliigassa pelannut seura sai italialaisesta kriittisen palasen nousuhaaveidensa tueksi. Grifo iski 14 maalia ja tarjoili 15 syöttöä johtaen Freiburgin sarjanousuun takaisin Bundesliigaan. Seuraavan kauden jälkeen tiet erkanivat hetkeksi Grifon siirryttyä Borussia Mönchengladbachin riveihin. Haastavalla kaudella 2017–18 Grifo ei osunut kertaakaan liigapeleissä ja sama tarina toistui seuraavalla kaudella hänen palattuaan kierrokseltaan Hoffenheimiin. Tammikuussa 2019 toteutunut lainasiirto Freiburgiin ja sittemmin pysyvän sopimuksen tekeminen Mustan metsän reunoille oli käänteentekevä muutos hänen urallaan. 

Myöhäisherännäisenä parrasvaloihin

Grifo on itse kuvaillut itseään late bloomeriksi, myöhäisherännäiseksi mitä tulee hänen uraansa huipulla. Hän debytoi Italian maajoukkueessa marraskuussa 2018 ystävyysottelussa Yhdysvaltoja vastaan. Kaksi vuotta myöhemmin marraskuussa 2020 hän iski ensimmäiset kaksi maaliaan Azzurrille ottelussa Viroa vastaan ja jälleen kaksi vuotta myöhemmin teki saman Albaniaa vastaan pelatussa ystävyysottelussa. Huolimatta tehokkuudestaan maajoukkuepaidassa (9 ottelua, 4 maalia), ei Grifo ole saanut vakituisesti jalkaansa Italian miehistöön panoksellisiin otteluihin. 

Palattuaan pysyvästi Freiburgiin kaudeksi 2019–20 Grifo on ollut pitelemätön. Bundesliigassa verkko on heilunut 44 kertaa kirjoitushetkeen mennessä. Lokakuussa 2022 Grifo osui Werder Bremenin verkkoon nousten samalla Bundesliigan kaikkien aikojen parhaaksi italialaiseksi maalintekijäksi, ohittaen 38 maalia Bayern Münchenille tehneen Luca Tonin

Grifo on profiloitunut myös erikoistilanteiden spesialistiksi. Hän on osunut suorista vapaapotkuista Freiburgille seitsemän kertaa Bundesliigassa sekä kertaalleen Eurooppa-liigassa sekä Saksan cupissa. Ensimmäisen Freiburg-kautensa 2015–16 aikana hän osui vaparista peräti kuudesti 2. Bundesliigan puolella. Grifo vastaa myös joukkueensa rangaistuspotkuista – niitä hän on Bundesliigan puolella upottanut verkkoon kaikkiaan 24 kappaletta. 

Freiburgin päävalmentaja Streich kommentoi Bundesliga.comin haastattelussa Grifon merkitystä joukkueelleen valtavaksi paitsi pelillisesti, myös esikuvan asemassa kannattajille. Myös Italian maajoukkueen edellinen luotsi Roberto Mancini kehui Grifon asennetta ja kykyä tehdä maaleja. Grifon kaikki yhdeksän maaottelua tulivat hänen alaisuudessaan, mutta nykyisen maajoukkuevalmentajan Luciano Spallettin aikakaudella kutsua miehistöön ei ole vielä tullut.  

Kulunut kausi Bundesliigassa on kuitenkin jälleen yksi mainio luku Grifon CV:hen ja häntä voidaan pitää varteenotettavana ehdokkaan kesän EM-kisoihin, joihin Gli Azzurri lähtee puolustamaan Euroopan mestaruuttaan. 

Ravistelun paikka — Saksan maajoukkueen ja Bayern Münchenin alavireessä yhtäläisyyksiä

Perjantaina 14. kesäkuuta potkaistaan käyntiin jalkapallon miesten EM-turnaus Münchenin Allianz Arenalla isäntämaa Saksan kohdatessa avausottelussa Skotlannin. Hetkessä on mukana paljon symboliikkaa, sillä stadionin isännällä Bayern Münchenillä ja Saksan maajoukkueella on historiallisesti poikkeuksellisen vahva side. Onko Saksan päävalmentaja Julian Nagelsmannin aika tehdä jotakin uutta ja ennennäkemätöntä joukkuetta rakentaessaan? 

Saksan miesten maajoukkue ei ole viime vuosina yhdistänyt kansaa aiempaan tapaan. Tähtiyksilövetoinen die Mannschaft ei ole vakuuttanut nurmella eikä sen ulkopuolella: otteet kentällä ovat olleet surkeita ja myös pelaajat yksilöinä ovat jääneet etäisiksi saksalaisille. Vuoden 2014 maailmanmestaruuden jälkeen Saksa on enemmän tai vähemmän epäonnistunut jokaisessa EM- ja MM-turnauksessaan – useimmiten enemmän. Nelinkertaiselta maailmanmestarilta ja kolminkertaiselta Euroopan mestarilta odotetaan enemmän. Etenkin viime vuosina kentällä on nähty ajoittain ennalta arvattava ja haluton miehistö. 

Seurajalkapalloilun puolella Bayern Münchenin 11 mestaruuden putki kertoo omaa kieltään Bundesliigan valtarakenteesta. Muutaman kerran näinä vuosina Borussia Dortmund, RB Leipzig ja Schalke ovat antaneet ainakin näennäistä painetta onnistumatta kampeamaan müncheniläisiä pois valtaistuimelta. Viime kaudella FCB esiintyi poikkeuksellisen ailahtelevasti, mikä johti jopa hieman yllättäen nykyisen Bundestrainer Nagelsmannin potkuihin. Pestin perinyt Thomas Tuchel johdatti Bayernin mestaruuteen rimaa hipoen, kirjaimellisesti Jamal Musialan viime minuutin maalilla Dortmundin kompuroitua omassa ottelussaan Mainzia vastaan. 

Kuluvalla kaudella Xabi Alonson johtama Bayer Leverkusen etenee vakuuttavasti tappiottomana sarjan kärjessä ja on katkaisemassa baijerilaisten mestaruusputkea. Piste-eroa kärkikaksikon välillä on kirjoitushetkellä kahdeksan pistettä.

Tuchel, joka pestattiin turbulenssin keskellä parhaana vapaana olevana vaihtoehtona ei ole saanut joukkuetta pelaamaan oman pelifilosofiansa mukaan. Tuo filosofia ei mielestäni missään kohtaa ollut linjassa perinteisen Bayern-identiteetin kanssa. Tuchelin palkannut seurajohto toimi itsekin turbulenssissa ja Hasan Salihamidzicin ja Oliver Kahnin pestit päättyivätkin niin ikään keväällä mestaruudesta huolimatta. Laadukas pelaajarunko vahvistui kesällä Harry Kanella, mutta peli ei ole kauden mitassa vakuuttanut jatkuvuudellaan.

Odotettu ilmoitus siitä, että Tuchel ei jatka ensi kaudella Bayernin peräsimessä saatiin helmikuun lopulla. Yllättävää tässä ilmoituksessa oli se, ettei lähtöpasseja jaettu välittömästi, vaan seuran ja valmentajan tiet erkanevat kauden päätyttyä. 

Bayernin ja die Mannschaftin vahva side 

Saksan maajoukkueen runko on perinteisesti muodostunut aina kourallisesta Bayern Münchenin avainpelaajia. Kaksi viimeisintä maajoukkueluotsia (Nagelsmann, Hansi Flick) ovat tulleet pestiin suoraan FCB:stä. Maansa suurseurana Bayernissa on pelannut aina useita sen hetkisiä saksalaisia huippupelaajia. On siis varsin luonnollista, että maajoukkueen kokoonpanon runko valjastetaan tästä ryhmästä. Sekä kymmenen vuoden takaisessa maailmanmestarijoukkueessa että vuoden 2022 Qatarin kisojen miehistössä oli mukana seitsemän Bayernin pelaajaa. 

Nykyisestä Bayernin miehistöstä Saksan avainpelaajiin lukeutuvat Musialan lisäksi Joshua Kimmich, Manuel Neuer, Leon Goretzka, Serge Gnabry sekä Leroy Sané. Lisäksi maajoukkueuransa jo kertaalleen lopettanut Thomas Müller on sittemmin tehnyt paluun Nationalelfin riveihin. Tästä joukosta tulevan kesän EM-kisoissa nähdään erittäin todennäköisesti ainakin Musiala, Kimmich, Sané, Neuer sekä Goretzka. Jokainen heistä on pelannut kelvollista kautta, mutta kaikkien otteita leimaa koko joukkuetta vaivannut epätasaisuus.  

Neuer oli pitkään loukkaantuneena sivussa ja hänelle löytyy korvaavia vaihtoehtoja aivan maailman huipulta, Barcelonan Marc-André ter Stegenistä alkaen. Kotikisojen paine puoltaa Neuerin ykkösvahdin paikkaa myös kesälle, mutta uuden polven valmentaja Nagelsmann saattaa myös olla valmis vahdin vaihtoon. 

Muista pelaajista Musiala on kymppipaikan maestro, josta on kasvamassa maajoukkueen pelillinen johtaja. Myös Kimmichin ja Goretzkan paikat keskikentän keskustan rooleissaan vaikuttavat todennäköisiltä. Tämän kaksikon pelillinen taso on kuitenkin ollut poikkeuksellisen ailahteleva. Kummankin elekieli on kauden haastavimmilla hetkillä ollut haluton ja turhautunut. Sama haluttomuus ja turhautuneisuus on huokunut koko Saksan maajoukkueesta useamman vuoden ajan aina Joachim Löwin ylipitkäksi venyneen aikakauden lopulta lähtien. 

Rohkea uudistus vastaan kotikisojen paine 

Nuori tähtivalmentaja Nagelsmann on nyt pestissä, johon hänen odotettiin päätyvän ennemmin tai myöhemmin. Ajankohta tuli eteen silti yllättävän nopeasti 36-vuotiaana, kun tie Bayernin peräsimessä katkesi paljon odotettua aikaisemmin ja samoihin aikoihin maajoukkueen peli sukelsi syvällä Flickin alaisuudessa. Vain 28-vuotiaana Bundesliigassa Hoffenheimin pääkäskyttäjänä debytoinut Nagelsmann on kerännyt itselleen komean CV:n (Hoffenheim, RB Leipzig, Bayern) jonka ainoana isompana tahrana on potkuihin päättynyt FCB-keikka. 

Kotikisojen kokoonpanoa suunnitellessaan Nagelsmann joutuu tarkkaan analysoimaan millä joukkueeseen saadaan flegmaattisuuden sijaan voitontahtoa ja asennetta, jota siitä on viime vuodet puuttunut. Vuonna 2023 pelaamastaan 11 ottelusta maajoukkue voitti surkeasti vain kolme ja pelasi kahdesti tasan. On toki otettava huomioon otteluiden panoksettomuus, sillä muiden maiden pelatessa tärkeitä karsintaotteluita paahtoi Saksa nurmella ystävyysotteluiden merkeissä. Valonpilkahduksina voidaan pitää mahdollisuuksia ajaa sisään uusia pelaajia maajoukkuerinkiin ja tehdä kokeiluita, joita syksyn maaotteluissa nähtiinkin. 

Nyt Nagelsmannilla on erinomainen tilaisuus ravistaa kunnolla pakkaa ja saksalaisen jalkapalloilun valtarakenteita uudistamalla ryhmää kotikisoihin. Joukkueessa on kasvamassa nuoria johtajia kuten Leverkusenin Florian Wirtz ja Musiala. Viimeaikaisista debytanteista esimerkiksi Brightonin 32-vuotias keskikenttäpelaaja Pascal Grossonnistui erinomaisesti ensimmäisissä maaotteluissaan, samaa voi sanoa myös esimerkiksi Grischa Prömelistä ja Robert Andrichista.  

Kroonisesta hyökkääjäongelmasta kärsinyt maajoukkue lähti Qatarin MM-kisoihin ykköskärkenään huippukautta pelannut Werder Bremenin Niclas Füllkrug  – tässä valinnassa Flick osui napakymppiin. Sittemmin kaikkiaan 13 maaottelussa esiintynyt nykyinen Dortmund-kärki on onnistunut peräti 10 kertaa maalinteossa. Reilussa kalenterivuodessa hyökkääjävalikoima ei ole merkittävästi laajentunut, mutta hyvävireisistä pelaajista voisi hyvinkin löytyä Bremenin Marvin Duckschin tai Stuttgartin Deniz Undavin kaltaisia vaihtoehtoja täydentämään kisaryhmää. 

Samanlainen rohkeus pelaajavalinnoissa voi poikia isäntämaalle poikkeuksellisen edun kotikisoissa. Jos Nagelsmann lähtee rohkeasti priorisoimaan onnistuneen kauden pelanneita pelaajia vanhojen meriittien sijaan, tulee lopputulos olemaan takuulla kaukana virkamiespallosta. Painotettakoon, että maajoukkueen alennustilan taustalla ei ole pelkästään Bayernin pelaajat, vaan sama koskee laajemmaltikin etenkin kokeneiden pelaajien muodostamaa runkoa.  

Saksa on pelaajatuotannoltaan Euroopan suurmaita ja pystyy rakentamaan kilpailukykyisen joukkueen turnaukseen, mutta sillä on mahdollisuus valloittaa fanit takaisin taakseen yhtenä rintamana, jos nurmelle astelee aidosti motivoitunut ja taisteleva die Mannschaft.  

Pallo on nyt Nagelsmannilla. 

Kuvakooste: Tampere United – Ilves/2 | harjoitusottelu

Tampere United sai pikahälytyksellä Pallo-Iiroja paikkaamaan tulleen Ilveksen kakkosjoukkueen vierakseen. Viihdyttävä ottelu päättyi tasatulokseen 1–1. Kamppailu pelattiin suljetuin ovin.

Särmikäs Cup-voittajien cup oli aikakautensa tuote

Kauden 1998–99 päätteeksi kuopattu UEFA:n järjestämä Cup-voittajien cup elää jalkapalloväen muistoissa tärkeänä osana mennyttä aikaa. Oliko kilpailussa jotain erityistä taikaa vai onko aika kullannut muistot tästä yli 30 vuoden ajan järjestetystä kilpailusta? 

Voita kotimaasi kansallinen cup-kilpailu, pääset Eurooppaan. Näin selkeällä kaavalla operoi kevääseen 1999 päättynyt Cup-voittajien cup, jota muistellaan edelleen eräänlaisena kulttiklassikkona sarallaan. Vaikka kansalliset cupit ovat edelleen portti eurokentille ja nykyisellään Eurooppa-liiga ja Konferenssiliiga ovat tasoltaan lähellä mainitun kilpailumuodon tarkoitusta, puuttuu niiltä ainakin toistaiseksi samanlainen myyttinen aura ympäriltään. Aura, jonka hohdetta kuvaillaan paljon kirkkaammaksi kuin se tosiasiassa saattoi olla.

Cup-voittajien cup oli ennen kaikkea pienemmille seuroille se kilpailu, jossa ne pääsivät koko maanosan silmien eteen pelaamaan merkityksellisiä kansainvälisiä otteluita. Vaikka kilpailun voittajien laajaan joukkoon kuuluvat muun muassa Barcelona (ennätykselliset neljä voittoa), Bayern München, AC Milan sekä Manchester United, muistetaan se yhtä lailla ulkokehältä yllättäneistä mestareistaan.

Suurseuroille voittaminen tiesi usein ponnahduslautaa takaisin kohti Mestarien liigaa (tai edeltänyttä Euroopan Cupia), sillä osallistuminen maanosan ykköskilpailuun oli huomattavasti nykyistä vaikeampaa. 

Vastaavasti tämänkin urheilukilpailun suolana olivat tietysti altavastaajat, jotka kaatoivat suurempiaan matkalla kohti mestaruutta. Ei ole vaikea uskoa, että esimerkiksi belgialaisen KV Mechelenin, espanjalaisen Real Zaragozan tai silloiseen Itä-Saksaan kuuluneen 1. FC Magdeburgin seurakaanonissa juuri tämän kilpailun voitto saattaa olla se legendaarisin saavutus. 

Cup-voittajien cupin ja Mestarien liigan väliin asettui vielä UEFA Cup, joka sekin on sittemmin muuttunut juuri Eurooppa-liigaksi. UEFA Cup asemoitui laadukkaaksi kilpailuksi eri maiden kirkkaimman kärjen takaa tulleille seuroille, siinä missä Cup-voittajien cupissa kattaus vaihteli vuosittain rajummin ja sekoituksessa saattoi olla mukana pieniä sekä suuria seuroja. 

Kasvaneen kysynnän muodostama kilpailu 

Vuonna 1955 lanseerattu Euroopan Cup oli osoittautunut menestyksekkääksi konseptiksi ja yleisö janosi lisää kansainvälistä cup-huumaa. Alkuperäinen idea Cup-voittajien cupista tuli joukolta toimittajia, jotka ideoivat toista näkökulmaa kilpailuun selviytymiseksi kansallisen mestaruuden sijaan. Cup-kilpailuiden arvostus oli 1950-luvulla suurempaa kuin tänä päivänä, kun erilaisia kansallisia ja kansainvälisiä kilpailuita on tarjolla moninkertaisesti. 

Ensimmäinen otanta järjestettiin kaudella 1960–61 vain kymmenen osallistujan voimin, sillä seurojen puolelta kiinnostus ei suoraan vastannut maksavan yleisön innostusta. Pilottikauden mestariksi kruunattiin Fiorentina, joka kaatoi kaksiosaisessa loppuottelussa Glasgow Rangersin maalein 4–1. Kokeilu osoittautui onnistuneeksi ja kilpailu sai tuulta siipiensä alle. Vuosikymmenen lopulla kilpailuun osallistui joukkueita kaikista UEFA:n jäsenmaista. 

Osa kilpailun viehätystä oli monimuotoinen osallistujajoukko, joka säilyi leimallisena läpi koko Cup-voittajien cupin historian. Siinä missä Euroopan Cup alkoi Real Madridin murskaavalla ylivoimalla espanjalaisten korjattua viisi ensimmäistä mestaruutta nimiinsä, nähtiin Cup-voittajien cupissa peräti 12 eri mestaria ennen kuin AC Milan onnistui kaudella 1972–73 nappaamaan toisen voittonsa. Mainitut 12 eri mestaria löytyivät vieläpä seitsemästä eri maasta. Kaiken kaikkiaan kilpailu todisti historiassaan pokaalin suuntaavan 12 eri maahan.

Cup-voittajien cup jäi yhdeksi harvoista kilpailuista, jota Real Madrid ei kyennyt voittamaan. Los Blancos oli finaalin hävinnyt osapuoli vuosina 1971 sekä 1983. 

Yllättäviä, ällistyttäviä mestareita 

Jalkapallomahti ei ole termi, jolla Itä-Saksaa on usein kuvattu. Sen huippuhetket osuivat 1970-luvun alkupuolelle maajoukkueen esiinnyttyä ainoassa MM-turnauksessaan 1974 ja 1. FC Magdeburgin voitettua Cup-voittajien cupin aiemmin samana keväänä. Matkalla loppuotteluun Magdeburg kaatoi vastustajia pitkälti timanttisen kotivireensä ansiosta. Jokaisella kierroksella vastassa ollut joukkue kaatui kotinurmella, mutta vieraskentiltä ei irronnut voittoja. 

Magdeburg juhlii Cup-voittajien cupin voittoa toukokuussa 1974. Kuva: Bert Verhoeff / Anefo

Hollannissa Feyenoordin kotistadionilla De Kuipilla pelatussa loppuottelussa sinipaidat kaatoi suuren AC Milanin tyylipuhtaasti 2–0. Tuo pokaali jäi ainoaksi itäsaksalaisen seuran voittamaksi palkinnoksi Euroopan kentillä. Yleisöä kyseisen vuoden loppuottelu ei liiemmin innostanut, paikan päälle saapui vaivaiset 6 461 katsojaa. Tuo lukema jäikin kilpailun yksiosaisten loppuotteluiden pienimmäksi katsojamääräksi.

Mielenkiintoinen knoppi loppuottelusta on myös Milanin väliaikaisena päävalmentajana toiminut Giovanni Trapattoni, joka nähtiin ensimmäisessä suuressa finaalissaan. Hän johdatti myöhemmin Juventuksen saman kilpailun mestariksi kaudella 1983–84. 

Muita nykypäivänä eksoottiselta kuulostavia mestareita olivat esimerkiksi Neuvostoliiton lipun alta mestareiksi edenneet georgialainen Tblisin Dynamo ja ukrainalainen Kiovan Dynamo. Neuvostoliitto oli nimekäs tekijä jalkapallokartalla ja sen suurimpiin helmiin kuului Valeri Lobanovskin luotsaama Kiovan Dynamo, joka valloitti Cup-voittajien cupin kahdesti. Kiovalaisten molemmat voitot tulivat maalein 3-0 (1975 Ferencvarosista, 1986 Atletico Madridista), mitkä ovat jaetusti toiseksi suurimmat voittolukemat kilpailun historiassa.

Suurimman murskavoiton otti kauden 1962-63 päätteeksi Tottenham nujertaessaan Atleticon peräti maalein 5-1. 

Kauden 1982-83 loppuottelussa nuori managerikyky Alex Ferguson johdatti skottiseura Aberdeenin sensaatiomaiseen voittoon Real Madridista John Hewittin jatkoaikamaalin voimin. Ferguson johdatti seuransa myöhemmin samana vuonna myös Super cupin voittoon, nämä ovat Aberdeenin toistaiseksi ainoat kansainväliset voitot. 

Belgialaisen KV Mechelenin tähdenlento kantoi kauden 1987–88 suureen sensaatioon, kun se kaatoi loppuottelussa Ajaxin maalein 1–0. Seura ei ole historiassaan varsinaisesti kuulunut kotimaansa suurmenestyjiin kerättyään palkintokaappiinsa neljä maan mestaruutta, joista kolme tuli 1940-luvulla. Keväällä 1988 Mechelen oli hallitseva Belgian cup-mestari korjattuaan pokaalin palkintokaappiinsa ensimmäistä kertaa. Mechelen korjasi samalla vauhdilla myös UEFA:n Super cupin sekä neljännen ja toistaiseksi viimeisen Belgian mestaruutensa seuraavalla kaudella. 

Aasinsillalla Mechelenin menestyksestä päästään kätevästi suomalaisseurojen suurimpaan menestykseen kilpailussa. Samalla kaudella 1987–88 RoPS teki kotimaista historiaa etenemällä turnauksessa kolmannelle kierrokselle, kahdeksan parhaan joukkoon. Rovaniemeläiset selvittivät avauskierroksella tieltään Glentoranin Pohjois-Irlannista ja toisella kierroksella albanialaisen Vllaznian. Lopulta Ranskan mahtiseura Marseille tähtipelaajansa Jean-Pierre Papininjohdolla soittautui liian kovaksi vastukseksi ja marssi välieriin yhteismaalein 4–0. 

Kaudella 1983–84 FC Haka eteni puolestaan puolivälierävaiheeseen, jossa Juventus oli vahvempi yhteismaalein 2–0. Torinolaisten maalintekijöinä kunnostautuivat Beniamino Vignola & Marco Tardelli. Sekä RoPS että Haka pelasivat kotiottelunsa kaukana Suomesta – rovaniemeläiset Leccessä ja koskilaiset Strasbourgissa.

Suomalaisista pelaajista Cup-voittajien cupia pääsi nostelemaan Petri Tiainen, joka todisti vaihtopenkiltä Ajaxin 1–0-voittoa Lokomotiv Leipzigistä keväällä 1987. Tiainen ei kuulunut amsterdamilaisten kokoonpanoon aiemmilla kierroksilla mutta valikoitui osaksi miehistöä loppuotteluun.  

Uudistunut Mestarien liiga söi elintilan 

UEFA päätti uudistaa kärkituotteensa Euroopan cupin kaudeksi 1992–93. Paikalleen jämähtänyt kilpailuformaatti kaipasi ravistelua sekä ennen kaikkea enemmän osallistujia ja näkyvyyttä, joilla puolestaan tuotiin lisää rahaa kattojärjestölle. Kaksi ensimmäistä kautta uusi kilpailu pelattiin vielä vanhalla karsinta- ja lohkosysteemillä, jossa lohkovaiheeseen selvisi kahdeksan joukkuetta. Kaudeksi 1994–95 joukkuemäärää lisättiin ja pelattiin ensimmäistä kertaa neljässä neljän joukkueen lohkossa. Tuon kauden päätteeksi Jari Litmanen ja Ajax juhlivat Mestarien liigan voittoa. 

Uudistunut Mestarien liiga vei pienemmiltä kilpailuilta, etenkin Cup-voittajien cupilta, elintilaa ja sen edelleen laajentuminen vuodelle 1997 oli lopullinen tyrmäysisku. Lopulta kauden 1998–99 loppuottelu Villa Parkilla Birminghamissa jäi historian viimeiseksi kamppailuksi. Lazion tshekkitähti Pavel Nedvedin maali Mallorcan verkkoon sinetöi roomalaisseuralle voiton ja jäi samalla kilpailuhistorian viimeiseksi osumaksi. Kaikkiaan 39 vuosirengasta kerännyt kilpailu siis alkoi ja päättyi italialaisjuhliin. 

Erikoisena knoppina turnauksesta on mainittava tittelin puolustamisen vaikeus. Peräti kahdeksan eri seuraa (Atletico Madrid, Anderlecht, Ajax, Arsenal, Fiorentina, Milan, Parma ja PSG) ylsivät voittonsa jälkeen seuraavalla kaudella finaaliin puolustamaan mestaruuttaan. Yksikään näistä seuroista ei siihen pystynyt, joten kilpailussa ei koskaan nähty “tuplamestaria”. Cup-voittajien cupin 39 kilpailukautena nähtiin 32 eri mestaria. Tällä upealla varianssilla oli kääntöpuolensa, sillä se vaikeutti Cup-voittajien cupin pysyvää juurtumista ja kilpailumuoto oli lopulta melko nopeasti kuopattavissa.

Kuntojalkapalloilun asiantuntija Mikko Julin: “Kysyntää ei-kilpailulliselle toiminnalle valtavasti”

Millainen on maailmalla suosiotaan kasvattaneen kuntojalkapalloilun tilanne Suomessa? Alan suomalainen asiantuntija, lehtori Mikko Julin Laurea-ammattikorkeakoulusta kertoo ilmiön synnystä ja sen kehityksestä Suomessa.

– Palloa on potkittu tietenkin jo kauan ennen jalkapalloilun keksimistä huvin vuoksi ja homma on jatkunut esimerkiksi pihapeleinä ties kuinka kauan. Jalkapalloiluhan on siinä mielessä otollinen laji harrastaa, että sen aloittaminen ei vaadi mitään erityisosaamista ja periaatteessa potkiminen voidaan aloittaa lähes minkälaisessa tilassa vain, Julin sanoo.

Hän muistuttaa, että jalkapallo, jos mikä on matalan kynnyksen toimintaa.  

– Palloliitto on lanseerannut erilaisia aloittelijoiden ei-kilpailullista toimintaa mahdollistavia konsepteja, kuten ”Aikuisten jalkapallokoulu” tai ”Perhefutis”. Ne ovat tänä päivänä tosi suosittuja monissa seuroissa, hän kertoo. 

Pitkään mukana olleena, Julin osaa selkeyttää alan käsitteitä.

– Kun sitten puhutaan kuntojalkapalloilusta toimintana, niin tästä käytetään maailmalla termejä ”Football fitness”, ”Recreational football” tai ”Football as medicine”. Emme ole ainakaan vielä löytäneet kuntojalkapalloilua parempaa suomenkielistä termiä. Kuntojalkapalloilu sekoitetaan monesti kävelyjalkapalloiluun. Se on taas, meidän näkökulmastamme, oma toimintamuotonsa, hän korostaa. 

Keskiössä pienpelit

– Kuntojalkapalloilulla tarkoitetaan ohjattua ei-kilpailullista jalkapallotoimintaa, jossa keskiössä ovat pienpelit. Pienpeleillä tarkoitetaan esimerkiksi 3 vastaan 3, 4 vastaan 4 tai 5 vastaan 5 pelejä pienehköllä kenttäalueella. Kuntojalkapalloilun keskiössä ovat myös sosiaalisuus ja hauskuus. Se sopii kaiken ikäisille, sukupuoleen tai taitotasoon katsomatta, Julin sanoo.

Hän muistuttaa, että mitään kiveen hakattuja sääntöjä ei ole.

– Säännöt muokataan osallistujien perusteella. Ohjaajalla ei tarvitse olla välttämättä lajitaustaa, mutta ymmärrystä ohjaamisesta pitää olla, jotta toiminta on joka tavalla turvallista. 

Kuntojalkapallo alkoi nykymuodossaan jo noin kaksikymmentä vuotta sitten. 

– Kuntojalkapalloilun alku, tässä nykymuodossaan, menee 2000-luvun alkuun Tanskaan. Siellä aloitettiin tutkimustoiminta ajatuksella, että voisiko jalkapalloilua hyödyntää esimerkiksi terveyden ja toimintakyvyn edistämisessä erilaisilla ryhmillä.  

– Iso kiitos tästä menee Etelä-Tanskan yliopiston professorille, Peter Krustrupille, joka on ollut voimahenkilö tämän konseptin kehittämisessä eteenpäin, Julin korostaa.  

– Varhaisiin ryhmiin kuului mm. ”FC Prostata”, joka koostui miehistä, joilla oli ollut tai on eturauhassyöpä. Toiminta lähti siitä ideasta, että voitaisiinko jalkapalloa hyödyntää kuntoutuksessa.  

Kuntoutuksen piti olla hauskaa ja sosiaalista, mutta myös tehokasta.  

Sittemmin tutkimustoiminta on laajentunut kansainväliseksi. Kuntojalkapalloilulle on omistettu muutama tieteellisen julkaisun teemanumerokin.

– Vuonna 2020 julkaistiin ensimmäinen kirja aihepiiristä ”Football as Medicine”. Tänä päivänä tutkimusjulkaisuja on jo lähes 200. Voisi sanoa, että kuntojalkapalloilun käytännön toiminta pitäisi rakentaa sellaiseksi, että kaikki siellä tehtävät toiminnot voidaan perustella tutkitulla tiedolla. Tämä on yksi selvä ero esimerkiksi kävelyjalkapalloiluun tai näihin Palloliiton ansiokkaisiin konsepteihin, Julin sanoo. 

Hän kertoo, että kuntojalkapalloiluun liittyy vuosittainen ”Football is Medicine, FIM” kongressi. Tänä vuonna se järjestettiin Italiassa Firenzessä.  

– Ensi vuoden tammikuussa se järjestetään ensin kertaa Suomessa. Jyväskylän yliopisto on ottanut vetovastuun. Kongressissa järjestetään ns. nollapäivä ennen varsinaista tieteellistä osuutta. Siinä pureudutaan käytännön harjoituksiin ja toimintoihin. Olemme sopineet, että Laurea-ammattikorkeakoulu ja Palloliitto ottavat erityisesti tämän päivän järjestelyistä ja ohjelmasta vastuun.

Suomessa vuodesta 2017 lähtien

Mikko Julin kertoo, miten kuntojalkapalloilussa päästiin Suomessa alkuun. 

– Suomeen kuntojalkapalloilu tuli oikeastaan 2017. Peter Krustrup oli silloin esittelemässä toimintaa Liikuntatieteen päivillä Jyväskylässä. Olin kuuntelemassa paikan päällä ja ihmettelin, että jos tämä oli kerran tutkittua jo tuolloin ja näin vaikuttavaa, niin miksi tällaista toimintaa ei sitten täällä järjestetä. Itselläni oli aihepiiristä kiinnostuneita tuttuja Euroopasta.  

– Päätimme hakea EU:n Erasmus+ Sport -ohjelmasta hankerahaa ja saimme sellaisen 2018. Hankkeelle annettiin nimeksi 6-0! ja siinä oli Suomen lisäksi toimijoita suurista jalkapallomaista eli Englannista, Tanskasta, Ranskasta ja Espanjasta.  

Ja näin hanke eteni. 

Mikko Julin.

– Kohderyhmäksi valikoituivat yli 65-vuotiaat henkilöt ja toiminta polkaistiin käyntiin syksyllä 2019. Korona-aika sotki hieman kuvioita, mutta innostus oli, ainakin minulla, suurta, kun huomasin, että oikeastaan kaikki se, mitä kirjallisuus sanoi, toteutui myös käytännössä, Julin kertoo innostuksesta. 

Vanhimmat osallistujat olivat noin 80-vuotiaita ja keski-ikä oli noin 70 vuotta. 

– Vaikka me Suomessa olemme tässä muodossa keskittäneet toistaiseksi tarmomme vanhempaan väestöön, niin tämä matalan kynnyksen toiminta sopii oikeastaan kaikille. On paljon nuoria ja työikäisiä, joita kilpailullinen toiminta ei kiinnosta, mutta he haluaisivat silti pelata jalkapalloilua ohjatusti.

– Idea on se, että jokainen tulee omalla taito- ja kuntotasollaan mukaan. Jalkapallo itsessään on monelle jo kiinnostava, mutta sosiaalisuus on monelle se tärkein asia osallistua. Joillekin terveys tai toimintakyky voivat olla mukaan tuloa motivoivia tekijöitä. Vaikutuksia tähän puoleen pystytään osoittamaan olemassa olevien tutkimustenkin perusteella – ei siis ole vain uskon asia. 

Laji on osoittautunut Julinin mukaan myös turvalliseksi. 

– Meillä ei ole käytännössä sattunut ikääntyneiden kanssa loukkaantumisia. Joku vanha vaiva on voinut joillakin ärtyä, mutta toiminta itsessään ei juurikaan ole loukkaantumisia aiheuttanut, edes hyvin vanhoillakaan.  

Hän kertoo, mistä tämä johtuu.

– Keinoja on monia. Kuntojalkapalloilu on intensiivistä eli peli vetää helposti mukaan. Silloin ohjaajan on tärkeää säätää intensiteettiä taukojen tai sääntömuutosten avulla. 

– Elimistö kyllä kestää iäkkäilläkin hyvin intensiivistäkin harjoittelua, mutta sen pitää olla progressiivista. Eli pikkuhiljaa nostetaan intensiteettiä. Jos joku haluaa pitää enemmän taukoja, niin se on hyväksyttävää. Sääntöjä kannattaa miettiä turvallisuuden takaamiseksi. Yleensä taklaukset tai reippaat kontaktit kannattaa tästä toiminnassa kieltää, sillä ne lisäävät loukkaantumisriskiä, etenkin jos pelaajat tulevat eri kokemustaustoilla mukaan. Jonkin verran pelannut ehkä osaisi varautua kontaktiin, kun taas täysin vasta-alkaja ei sellaiseen ole luultavasti valmis.

Muitakin sääntöjä voi muuttaa.

– Sääntönä voi olla, että pidetään pallo alhaalla, jolloin katsekin pysyy alhaalla. Sivurajaheitot voidaan korvata potkuilla. Jalan laittaminen pallon päälle lisää iäkkäämmillä kompastumisriskiä, joten se kannattaa, jos ei nyt kategorisesti kieltää, niin ainakin lisätä ei toivottaviin toimintoihin.

Toisten huomioiminen ja kunnioittaminen tärkeää

Mikko Julin painottaa, että ylipäätään toisten huomioiminen ja kunnioittaminen ovat tärkeitä asioita. 

– Se jo vähentää kontakteja ja loukkaantumisriskiä. Pelikentän koko estää tehokkaasti loukkaantumisia. Mitä suurempi kenttä, sen enemmän vauhtia ja kovia potkuja, joten ne kasvattavat aina loukkaantumisriskiä. Vaikka tässä kaikenlaista sääntöjä olen kuvannut, niin kyllä toiminta saadaan intensiiviseksi näilläkin säännöillä. Olemme mittailleet syketasoja näissä ikäihmisten peleissä ja kovia ovat olleet. 

Julinin mukaan kovin monessa suomalaisessa seurassa ei vielä ole kuntojalkapalloryhmiä siinä muodossa kuin hän on kuvannut toimintaa. 

– En tiedä, järjestetäänkö nuorille ollenkaan tällaista toimintaa vielä. Aikuisten jalkapallokoulut ovat tosi suosittuja, mutta ne eivät ihan tätä kuntojalkapalloilun toimintamallia välttämättä noudata. Kuntien ja myös kolmannen sektorin toimintaan kuntojalkapalloilu olisi myös hyvä lisä, hän sanoo. 

Hän kertoo, että Espoo järjestää tällaista toimintaa senioreille.

– Suomessa ei ole vielä sellaista toimintaa, jossa kuntojalkapalloilua käytettäisiin esimerkiksi kuntoutuksen apuna joillain tietyillä ryhmillä Football as medicine -käsitteen tavoin. Sellainen on haaveena saada toimimaan joskus täälläkin. Kysyntää tällaiselle ei-kilpailulliselle toiminnalle olisi valtavasti. 

Hänen mukaansa seurojen pitäisi löytää ja kouluttaa ohjaajia toimintaan, jotta toiminta ei jäisi vain hetkelliseksi innostukseksi. 

– Lisäksi kuntojalkapalloilun pitäisi olla koko seuran yhteinen asia. Jos se on vain yhden tai parin innostuneen toimijan varassa, niin heidän vaihtaessaan seuraa tai lopettaessaan, myös toiminta loppuu, Julin pohtii.

Harvalla seuralla on selkeää toimintamallia tällaiseen.

– Moni aikuisten jalkapallokoulukin loppuu, kun osa innostuu ja koulun seurauksena perustetaan joukkue jonnekin alasarjaan. Se on tietysti hieno asia, mutta sitten ne henkilöt, jotka eivät tästä kilpailutoiminnasta välitä, jäävät pois.  

– Voi olla, että aikuisten jalkapallokoulun toimintakin muuttuu kauden edetessä yhä tavoitteellisemmaksi, jolloin kuntojalkapalloilun sydän eli sosiaalisuus ja hauskuus ei-kilpailullisena toimintana häviävät.

Hänen mukaansa seurojen kannattaisi miettiä strategioitaan ja sitä, mikä on seuran identiteetti.  

– Jos halutaan oikeasti olla koko lähiympäristön vaikuttava toimija, niin silloin tällaisen matalan kynnyksen pysyvän toiminnan pitäisi oikeasta konkretisoitua tekoinakin. On hyvä muistaa, että tämä ei missään nimessä ole pois kilpailutoiminnalta. Kuntofutiksen puolelta voi aina siirtyä kilpatoimintaan, jos se tuntuukin omalta, hän sanoo. 

Mitä seuroilla on tällä hetkellä tarjota vaikkapa näille drop-out pelaajilleen, siis niille, jotka haluavat lopettaa kilpapelaamisen?  

– Yleensä lähinnä vain lämmintä kättä. Ei seuroilla ole tällaista toimintaa, joka pitäisi näitäkin henkilöitä vielä mukana eli niitä, jotka voisivat pelailla ohjatusti ja nähdä kavereita, mutta eivät halua kilpailla. Lisäksi ne asiat joihin ohjaajan pitää keskittyä kuntojalkapalloilun ohjaamisessa, esimerkiksi siis sosiaalisuus ja toiminnan hauskuus sopivasti haastaen, ovat sellaisia, jotka jokaisen kilpajoukkueenkin valmentajan pitäisi osata ottaa huomioon valmennuksessaan. Eli kyllä nämä toiminnat kaikki tukevat toisiaan, eivät kilpaile tai vie toiselta tilaa. 

Kuntojalkapallolla tärkeä merkitys

Julinin mukaan kuntojalkapallolla voisi olla seuroille ja lajiyhteisölle tärkeä merkitys. 

– Seuroilla on mahdollisuus olla yhteisössään aidosti vaikuttavampia tekijöitä kuin mitä moni seura on nyt. Jos puhutaan liikkumattomuuden vähentämisestä tai terveyden ennaltaehkäisystä, niin toimintaanhan pitäisi houkutella juuri niitä henkilöitä, jotka eivät harrasta mitään liikuntaa tai ovat fyysisesti passiivisia.  

– Aktiiviset liikkujat kyllä löytävät tavat harrastaa. Jos ei ole mitään tarjota tälle vähän liikkuvien suurelle määrälle, niin miten heitä saadaan mihinkään mukaan? Tässä olisi monella seuralla paljon potentiaalia lisätä toimintaansa yhteisöllisyyttä, hän sanoo. 

Tulevaisuudessa seurat voisivat Julinin mukaan toimia myös kolmannen sektorin kanssa, siis vaikkapa potilasjärjestöjen tai eläkeläisyhdistysten, kanssa tiiviimmin ja suunnitella yhteistä toimintaa.  

– Olimme viime syksynä suomalaisten ja tanskalaisten seniorien kanssa pelaamassa Bornholmin saarella. Eli tähän toimintaan voidaan yhdistää myös matkailua tai muuta aktiviteettia. Luultavasti esimerkiksi kestävän kehityksen tapaisia asioita voitaisiin seuratoimintojen avulla niin ikään edistää seuratoimintojen avulla, jos sellaisia ambitioita seuralla olisi.  

– Ei seurojen ole pakko laajentaa toimintaa, mutta ehkä välillä kannattaisi tarkastella olemassaoloaan ja lupauksiaan vähän laajemmastakin perspektiivistä. Ja tämä ei tarkoita, että se olisi jotenkin pois vaikkapa kilpatoiminnalta. 

Julin uskoo, että kun seuroihin saadaan uusia toimijoita, niin saadaan myös uusia resursseja.  

– Vaikkapa moni ikäihminen voisi mielellään tulla aika ajoin talkootehtäviin, jos niitä olisi tarjolla. Eivät välttämättä halua sitoutua kokoaikaisesti, kuten monien junioripelaajien vanhemmat, mutta esimerkiksi yksittäisiin turnauksiin tai kentänhoitotalkoisiin varmasti kiinnostusta olisi.  

– Monella eläkeläisellä on sellaisia taitoja, joita voisivat tarvittaessa hyödyntää seuran toiminnoissa, jos vain osattaisiin kysyä. Lajiyhteisön tai seurojen on helppo kirjoittaa hienoja strategioita ja visioita, mutta joskus on ihan hyvä pysähtyä ja miettiä, mitä ne konkretiassa tarkoittavat ja miten niitä arjen toiminnoissaan voisi edistää.  

– Monen seuran resurssit ja ajatukset menevät ymmärrettävästi arjen pyörittämiseen mutta miten mahdollistetaan hyvä tulevaisuus seuroille? Tällaiset kuntojalkapalloilun tapaiset toiminnat voisivat tuoda monelle seuralle uusia tuulia, Julin arvioi. 

Kuvakooste: Tampere United – SJK Akatemia/2 harjoitusottelu Tammelassa

Tampere United korkkasi uuden kotipyhättönsä Tammelan stadionin isännöimällä harjoitusottelussa tälle kaudelle kolmosesta Kakkoseen noussutta SJK Akatemian kakkosjoukkuetta. Ottelu pelattiin suljetuin ovin, sillä katsomot eivät olleet vielä valmiita. Taisto päättyi isäntien voittoon lukemin 4–1.

Tehtikseltä Turkkiin – Janne-Pekka Laine viihtyy futishullussa maassa

Istanbulsporin puheenjohtaja Ecmel Faik Sarialioglu ryntää kentälle ja määrää pelaajansa pukukoppiin, kun Trabzonspor siirtyy 2–1-johtoon Turkin pääsarjan ottelussa. Tiistai-illan ottelu päättyy ennen aikojaan, ja seuraava skandaali on valmis.

Edellinen kohu ravisteli turkkilaista jalkapalloa vain viikkoa aiemmin, jolloin Ankaragucun puheenjohtaja Faruk Koca meni astetta pidemmälle ja löi erotuomari Halil Umut Meleriä päähän. Meler kaatui iskusta, ja väkivalta jatkui miehen maatessa nurmella – oikeudenjakaja joutui sairaalaan, ja Turkin pääsarja pistettiin tauolle.

Kocan pimahdus tapahtui Caykur Rizesporin lisäajan 1–1-tasoitusmaalin jälkeen. Rizesporia edustava Janne-Pekka Laine todisti molempia tapahtumia aitiopaikalta ja koki tunteet äärilaidasta toiseen – keskikenttäpelaaja on ehtinyt lyhyen ajan sisällä näkemään turkkilaisen jalkapallon hyvät ja huonot puolet.

Jollen jalanjäljissä

FC Hakaa edellisvuodet edustanut Laine siirtyi Rizesporiin syyskuun puolivälissä. Ilves-kasvatti löi läpi Valkeakoskella, ja siirto uusiin maisemiin alkoi tuntumaan ajankohtaiselta Veikkausliiga-kauden 2023 alla.

– Tavoitteeni oli se, että siirryn ulkomaille viimeistään kauden jälkeen, mutta mieluiten jo kesällä, jotta Haka saisi minusta siirtosumman. Olin lähellä siirtoa Puolaan kesän siirtoikkunassa, mutta loukkaannuin vieraspelissämme Ilvestä vastaan. Minulle tuli ilmarinta, ja siirto kariutui, Laine muistelee.

Ilmarinta tarkoittaa ilmaa keuhkopussin sisässä – ilma keuhkopussissa painaa keuhkoa kasaan aiheuttaen hengenahdistusta ja kipua. Vamma piti Laineen sivussa kolmisen viikkoa, ja siirto ulkomaille oli jäädä haaveeksi. Lopulta Rizespor osoitti kiinnostuksensa Lainetta kohtaan, ja tämä otti haasteen vastaan.

– Kesän loukkaantuminen opetti minulle, että jalkapallossa voi sattua mitä vain. Kun sain uuden mahdollisuuden lähteä ulkomaille, ajattelin, että mennään vaan. Altin Zeqiri oli siirtynyt FC Lahdesta Rizesporiin vain muutamaa viikkoa aiemmin, joten soittelin hänelle vielä ennen lopullista päätöstäni, Laine avaa.

– Altin kehui seuraa, ja sain positiivisen kuvan Rizesporin toiminnasta. Oli helpottavaa, ettei tarvinnut hypätä täysin tuntemattomaan. Tiesin, että Turkin pääsarja on kovatasoinen sarja – näin tämän hienona tilaisuutena kehittyä jalkapalloilijana.

Rizen kaupungista Mustanmeren rannalta ponnistava seura on suomalaisille tuttu lähinnä Joel Pohjanpalon kautta. Huuhkajien hyökkääjä lainattiin Rizesporiin kaudeksi 2021–2022, ja Pohjanpalo viimeisteli joukkueelle komeat 16 osumaa. Rizespor putosi sarjaporrasta alemmas lainamiehen maaleista huolimatta, mutta nousi pääsarjaan heti seuraavan kauden päätteeksi.

”Jonjo Shelvey from Wish”

Rizesporin paluu pääsarjaan on sujunut varsin mukavasti, sillä joukkue taistelee 16 ottelun jälkeen europaikoista. Laine on saanut vastuuta neljässä sarjapelissä ja yhdessä Turkin cupin ottelussa. Kotidebyytti tapahtui heti syyskuussa, ja viikkoa myöhemmin suomalainen pääsi Şükrü Saracoğlu Stadiumin hornankattilaan. Yli 40 000 katsojan edessä pelannut Fenerbahce oli tyly isäntä ja vei kamppailun lukemin 5–0, mutta Laineelle kokemus oli ikimuistoinen.

– Totuin Tehtiksellä huipputunnelmaan, mutta olihan Fenerbahcen stadion eri maailma. Kun lensimme kotiin matsin jälkeen, mietin itsekseni, missä juuri olin. Tuli sellainen fiilis, että kylläpä on kannattanut painaa duunia. Intohimoiset kannattajat motivoivat minua todella paljon, olivat he puolellamme tai ei, Laine toteaa.

– En ole saanut ihan sellaista roolia, mitä olisin toivonut. Olen kuitenkin kärsivällinen, sillä minulla on kolmen vuoden sopimus, ja hyvin aikaa tehdä läpimurtoni. Aion pelata jalkapalloa vielä monta vuotta ja uskon, että kaikki päivittäinen työ vie minua eteenpäin. Olen parhaassa peli-iässä todennäköisesti vasta 5–6 vuoden päästä, Laine jatkaa.

– Syksyn ja talven aikana on tullut selväksi, että jalkapallo on täällä hyvin erilaista kuin Suomessa. Peli ei ole niin taktista kuin Veikkausliigassa, mutta vauhtia on paljon enemmän. Pelityyli ei ehkä sovi minulle täysin, mutta näen sen positiivisena asiana, että pääsen kehittämään heikkouksiani. On ollut opettavaista päästä pelaamaan erilaista jalkapalloa.

Laine on löytänyt viime aikoina muutamia selviä kehityskohteita.

– En ole koskaan ollut erityisen juoksuvoimainen pelaaja. Meillä on tosi innokas fyysinen valmentaja, joka pitää huolen siitä, että kaikki juoksevat treeneissä. Olen huomannut, että nopeuskestävyyteni on mennyt selvästi eteenpäin. Kehitettävää on myös siinä, kuinka reagoin esimerkiksi tilanteenvaihtojen kakkospalloihin – kun täällä välillä pelataan kaaosfutista, kaksinkamppailujen voittaminen korostuu.

Rizesporin keskikentällä on melko kova kilpailutilanne. Joukkueen tunnetuin nimi, Jonjo Shelvey, pelaa juuri Laineen tontilla – muun muassa Liverpoolista ja Newcastlesta tuttu konkari saa suomalaiselta tunnustusta.

– Jonjon (laina)sopimus julkaistiin samoihin aikoihin kuin omani, joten olemme molemmat uusia pelaajia. Hän on tosi mukava tyyppi, jolla on huikeita tarinoita futiksesta. Asuin harjoituskeskuksellamme ennen kuin löysin kämppäni, ja vietimme silloin paljon aikaa yhdessä, Laina sanoo.

– Koen, että olen tällä hetkellä ”Jonjo Shelvey from Wish” – minulta ei löydy vielä samanlaista laatua. Koen, että pystyin tekemään Hakassa samoja asioita kuin hän tekee Rizesporissa. Kaikesta huomaa, että hän on pelannut pykälää kovemmissa ympyröissä.

Ankaran tapahtumat järkyttivät

Kaaos alkoi aivan puskista. Laineen mukaan Ankaragücün ja Rizesporin pelaajat ja taustat kävivät kättelemässä tuomareita normaaliin tapaan, kunnes Koca saapui paikalle. Laine on keskustellut tapahtumista joukkuetovereidensa kanssa, eikä kukaan ollut aiemmin kokenut vastaavaa.

– Se oli todella surullinen juttu sarjan mainetta ajatellen. Tällaiset asiat laittavat turkkilaisen futiksen todella huonoon valoon. Täällä panostetaan pelaajien, valmentajien ja tuomareiden turvallisuuteen erittäin paljon, mutta kukaan ei varmasti osannut odottaa, että seurapresidentti sekoilee tuolla tavalla. En osaa sanoa, pystyisikö kukaan kotijoukkueen järjestyksenvalvoja estämään pomoaan, Laine pohtii.

– Tilanne oli koko joukkueemme mielestä absurdi, ja kaikki olivat shokissa pukukopissa. Välillä läikkyy yli, mutta ei tällä tavalla. Täällä on varmasti syystäkin kovat turvatoimet – kannattajamassat ovat niin valtavia, että sinne mahtuu aina yksittäisiä ihmisiä, jotka ovat väkivaltaisia. Voin kuitenkin sanoa vilpittömästi, että kannattajakulttuuri on näkynyt minulle pitkälti vain positiivisessa valossa. On harmi, että yksi seurapresidentti sai aikaan näin paljon negatiivista julkisuutta.

Laine on saavuttanut unelmansa jalkapalloammattilaisuudesta ulkomailla, ja mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan, mies ei ole hetkeen palaamassa kotimaan kentille. Nykyinen sopimus pitää Laineen Rizesporissa vielä kahden ja puolen kauden ajan – jalkapallossa kaikki on kuitenkin mahdollista, kuten mies on huomannut.

– Olen aiemminkin sanonut sen, että haluan tehdä elämässäni kahta asiaa – pelata jalkapalloa sekä nähdä maailmaa. Jos ne pystyy yhdistämään, kyseessä on unelmatilanne. Olen varma siitä, että haluan pelata myös muissa maissa. Briteissä olisi joskus hienoa pelata, mutta minulla on monia haaveita monesta muustakin maasta.

Unelma Huuhkajista

Laine kuuluu 2001 syntyneiden ikäluokkaan, josta Viljami Sinisalo, Anssi Suhonen ja Oliver Antman ovat ehtineet tehdä A-maajoukkuedebyyttinsä. Sinisalo ja Suhonen olivat alusta asti poikamaajoukkueiden kantavia voimia, mutta Antman sekä Laine nousivat Minihuuhkajiin vasta myöhemmällä iällä. Laine debytoi Suomi-paidassa viimein U18-vaiheessa.

– Olin juniori-iässä lupaava pelaaja ja uskoin itseeni, mutta olin pitkään pienikokoinen. Esimerkiksi U15-vaiheessa muut pelaajat olivat selvästi fyysisempiä, ja jäin vähän tutkan ulkopuolelle. Kun sain kasvupyrähdyksen, peli alkoi kulkemaan paremmin. Sain lopulta näyttöpaikan maajoukkueessa, mikä oli valtava kunnia. Maajoukkue on aina ollut minulle se tärkein näyttämö, Laine kertoo.

– On ollut tosi siistiä nähdä tuttuja jätkiä Huuhkajissa. Toivon aina Suomen menestystä, mutta se tuntuu vielä paremmalta, kun nuoret pelaajat nousevat isoon rooliin. Oliverin läpimurto A-maajoukkueeseen antoi varmasti uskoa monelle nuorelle pelaajalle. Hän tuli Huuhkajiin rytinällä, ja sitä oli hienoa seurata.

Mikäli Laine ponnistaa tulevaisuudessa Rizesporin runkopelaajaksi ja tahkoaa isoja minuutteja kovassa sarjassa, noussee hänenkin nimensä A-maajoukkuespekulaatioihin. 

– Maajoukkuepaikka olisi minulle unelmien täyttymys. Se ei käy mielessäni päivittäin, mutta se on yksi pitkän tähtäimen tavoitteistani. Tällä hetkellä pyrin keskittymään arkeeni sekä siihen, että teen asiat paremmin ja paremmin. Jokapäiväinen tekeminen on se, mihin voin vaikuttaa.

Tien päällä: Divarifutista kaakon kulmilla Cartagenassa

Espanjassa lomaillessa päätin lähteä katsomaan jalkapalloa. Asuimme hotellissa käytännössä keskellä ei mitään Almerían provinssissa Espanjan kaakkoiskulmassa. Lähin joukkue, jolla oli kotipeli lomamme aikana oli vähän yli sadan kilometrin päässä sijainnut Cartagena, joka tällä kaudella pelaa Espanjan kakkostasolla Segundassa. Päätin siis hypätä vuokra-auton rattiin ja lähteä katsomaan peliä. Lipun olin ostanut varmuuden vuoksi jo aiemmin päivällä netistä, vaikka en olettanutkaan stadionin tulevan läheskään täyteen. Lipunosto Cartagenan nettisivuilta oli helppoa, ja mobiililipun sai kännykkään, joten lippujen printtaamisesta ei tarvinnut huolehtia.

Stadionille oli lyhintä tietä noin tunnin ja viidentoista minuutin ajomatka tietullin sisältävää moottoritietä pitkin. Olin aiemmin kuullut, että Espanjan valtio on viime vuosina joutunut pahoihin talousongelmiin paitsi taannoisen finanssikriisin takia, mutta myös siksi, että maassa on viime vuosina laitettu jopa liikaa rahaa infrastruktuurin kehittämiseen, myös alueilla, joissa sille ei oikeastaan ole kysyntää.

Tämä moottoritie AP-7 oli siitä hyvä esimerkki. Tie alkoi enemmän tai vähemmän keskeltä ei mitään ja sadan kilometrin matkan aikana näin tasan 12 autoa, jotka ajoivat samaan suuntaan. Vastaan tulleita autoja oli noin 50. Silti kyseessä oli uutuuttaan kiiltävä moottoritie, jonka varrella oli myös useita pitkiä tunneleita, joiden rakentaminen on varmasti ollut kallista.

Ollessani tulossa perille ymmärsin myös toisen syyn miksi tätä tietä käyttää niin harva: tullimaksu oli 10,90 euroa. Vertailun vuoksi, kun ajoin pari kuukautta aiemmin Irlannissa lähes koko maan läpi itä-länsisuunnassa Galwaystä Dubliniin, paikallinen tullimaksu oli 3,20 euroa. Ei siis ihme, että nekin harvat autoilijat, joilla olisi näille nurkille asiaa, käyttävät todennäköisesti mieluummin pidempää, mutta ilmaista kiertotietä. Toinen tullipisteen ongelma oli se, että kumpikaan kahdesta maksukortistani ei toiminut maksuautomaatissa, joten tullipisteen virkailijan piti tulla pelastamaan minut puomien välistä.

Muilta osin lähes omaa yksityistä moottoritietä pitkin perille pääsi kuitenkin hyvinkin näppärästi. Parkkipaikkakin löytyi lopulta varsin helposti stadionin lähellä sijainneen koulun pihalta.

Cartagenan stadion, Estadio Cartagonova, sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta.

Mielenkiintoinen yksityiskohta stadionin ulkopuolella oli se, että vierasjoukkue Espanyolin bussi oli parkkeerattu stadionin viereen avoimelle kentälle. Aikoinaan näin samanlaisen tilanteen Sevillassa, mutta silloin Atletico Madridin bussi oli sentään poliisien ympäröimä, siinä missä Espanyolin bussi oli vain jätetty parkkiin. Mitään ilkivallan uhkaa ei kuitenkaan tuntunut olevan, vaan paikalliset kotijoukkueen fanit ainoastaan ottivat itsestään kuvia vierasjoukkueen bussin vieressä. Varsin hankala kuvitella, että esim. Britanniassa tällainen voisi olla mahdollista.

Espanyolin bussi oli parkkeerattu stadionin viereen, jossa se sai olla aivan rauhassa.

Cartagenan noin 15 000 katsojaa vetävä stadion, Estadio Cartagonova, valmistui vuonna 1988. Se ei siis ole kovinkaan vanha stadion, mutta varustelultaan varsin koruton. Vessoja ja myyntipisteitä on vähän ja ruokavalikoima todella rajallinen. Ainakaan miesten vessoissa ei ollut edes vessapaperitelineitä, joten myöskään vessapaperia tuskin on stadionilla nähty sen 35-vuotisen historian aikana. Mitään käsienkuivausvälineitä ei myöskään ollut.

Varsin spartalaisista puitteista huolimatta itse pääasia, eli jalkapallon katsominen, onnistuu stadionilla erittäin hyvin. Kompaktin kokoisella stadionilla ei ole juoksuratoja ympärillä ja katsomot ovat melko lähellä kenttää. Muutamilta alimmilta riveiltä näkymä ei välttämättä ole paras mahdollinen, mutta vähän ylempää kentän näkee erittäin hyvin. Kaikki penkit tosin olivat todella likaisia, samaan tapaan kuin Helsingissä Finskillä/Sonskilla/Femmalla/Boltilla/mikä sen stadionin nimi tällä viikolla onkaan.

Kannattaa siis tuoda oma nenäliinapaketti mukana, tai lainata vieruskavereilta, kuten itse tein. Yhteistä kieltä ei tarvita, kun vain tarpeeksi ahkerasti tekee ilmassa pyyhkimisliikkeitä ja osoittaa likaista penkkiä.

Estadio Cartagonova on hyvä, vaikkakin koruton, paikka katsoa jalkapalloa.

Itse ottelukokemus oli oikein positiivinen. Ennen ottelua oli tunnelmaa nostattava valoshow, ja vähän alle 8000-päinen kotiyleisö eli pelissä hyvin mukana. Cartagena aloitti pelin myös hyvin, prässäsi aktiivisesti ja lähti pallonriistojen jälkeen nopeasti hyökkäyksiin. Vaikka Cartagena oli ennen ottelua 22:n joukkueen sarjassa viimeisenä ja Espanyol toisena, Cartagena oli parempi ensimmäiset 20 minuuttia.

Sitten tapahtui jotain, johon sopii hyvin vanhat ja kuluneet fraasit ”jos et itse tee, niin kaveri kyllä tekee” ja ”huippupelaajat laittaa paikoista sisään”. Kahdenkymmenen minuutin pelin jälkeen Espanyol sai keskiympyrän kaarella vaarattoman oloisen pallonriiston, jonka jälkeen pallo pelattiin nopeasti oikeaan laitaan. Laidasta lähetettiin keskitys boksiin ja kolminumeroisen määrän pelejä La Ligassa pelannut Pere Milla pisti pallon cartagenalaispuolustuksen keskeltä maaliin.

Tästä takaiskusta Cartagena ei oikeastaan missään vaiheessa toipunut. Se ei enää onnistunut riistämään palloja lähellä vastustajan maalia, eikä myöskään rakentamaan mitään kovin vaarallista hitaista hyökkäyksistään.

Espanyol pelasi ottelussa mielenkiintoisella, epäsymmetrisellä muodostelmalla, jossa vasen laitahyökkääjä hakeutui koko ajan keskelle, yrittäen luoda keskustaan määrällisen ylivoiman niin että vasemmassa laidassa oli suurimman osan aikaa vain yksi pelaaja, eli vasen laitapakki. Tätä Cartagena ei kuitenkaan pystynyt missään vaiheessa kunnolla hyödyntämään ja edes tappioasemassa peliajan käydessä vähiin oikea laitapuolustaja ei yrittänyt nousta aktiivisesti ja luoda 2v1 -ylivoimaa laidalla sen jälkeen, kun Cartagena oli riistänyt pallon.

Yhtä tolppaan osunutta kaukolaukausta lukuun ottamatta Cartagena ei saanut edes lopussa aikaan mainittavaa kiriä. Aivan lopussa Efesé joutui hakemaan tasoitusta kovalla riskillä, mutta ei ollut hyökkäyksissään yhtä kliininen kuin moni kotijoukkueen fani auringonkukansiemeniä syödessään. Lopun riskinottamisen ainoa seuraus oli, että Espanyol pääsi vielä lisäajalla ylivoimahyökkäykseen, josta tanskalainen ex-barçapelaaja Martin Braithwaite viimeisteli loppulukemiksi 0–2 (huippuhetket).

Auringonkukansiemet ovat suosittu eväs Espanjan jalkapallokatsomoissa.

Kotijoukkueen tappiosta huolimatta tunnelma pelissä oli hyvä, ja kotiyleisö eli pelissä mukana loppuun asti. Niinpä lähdin kotiin yhtä hienoa kokemusta rikkaampana. En tosin uskaltanut luottaa siihen, että tietulliasemalla olisi henkilökuntaa paikalla enää puolenyön jälkeen, enkä uskaltanut ottaa riskiä menomatkan maksukorttiongelmien takia. Niinpä ajoin kotiin pidempää ja tullitonta reittiä ja olin takaisin hotellilla yhden aikaan yöllä. Mutta onneksi lomalla ei tarvitse herätä aikaisin aamulla!