16-vuotiaana Esbjergiin lähtenyt Noah Nurmi kipuaa askel askeleelta kohti edustusjoukkuetta – ”Vaatimustaso täällä on ihan eri luokkaa”

18.10.2017

Käpylän Pallo pelaa UEFA:n Nuorten liigan ottelua tanskalaista Esbjerg fB:tä vastaan Esbjerg Areenalla. Ottelu etenee kotijoukkueen hallinnassa ja puoliajalle siirrytään 2–0-tilanteessa. Toisella puoliajalla KäPa laittaa Esbjergin ahtaalle ja nousee vielä maalin päähän. Erinomaisesti omassa pelissään onnistuu suomalaisjoukkueen numerolla 2 pelaava toppari, Noah Nurmi. Asiat etenevät nopeasti ja tammikuussa 2018 Nurmi siirtyy Esbjergin riveihin.

Suomalaisten Esbjerg fB

Esbjerg sijaitsee Jyllannin lounaisosassa Etelä-Tanskassa. Se on ennen kaikkea satamakaupunki, mutta myös melko vilkas opiskelijakaupunki. Ennen seuran nykyisiä suomalaispelaajia, Esbjerg oli esillä kotimaisessa jalkapallokeskustelussa Lukas Hradeckýn ansiosta. Hradecký siirtyi Esbjergiin 11 vuotta sitten ja valittiin kertaalleen seuran vuoden parhaaksi pelaajaksi.

Nyky-EfB:tä voidaan tituleerata sarjan suomalaisjoukkueeksi, sillä sen riveissä palloilee peräti neljä härmäläistä. Puoli vuotta Nurmen jälkeen seuraan liittyivät Markus Halsti & Joni Kauko, ja viime kesänä kolmikko toivotti tervetulleeksi Pyry Soirin. Suomalaisinvaasio on ollut iso juttu Esbjergissä ja Tanskan suurimpiin iltapäivälehtiin kuuluva Ekstra Bladet kutsuikin suomalaisnelikon saunaan viime kesänä ja teki heistä ”Finsk fodboldmafia” -nimellä kulkevan jutun.

Iso määrä suomalaisia on luonut Nurmelle hieman tavanomaisesta poikkeavan ympäristön kasvaa ja kehittyä. Seuran ulkomaalaiset ja suomalaiset viettävätkin aikaa keskenään, eikä maanmiesten läsnäolosta vaikuta olleen haittaa Tanskan vuosien aikana.

– Jonkin verran käydään ulkona syömässä tai katotaan Mestarien liigan pelejä yhdessä. Aika paljon kaikki ulkomaalaiset täällä pitää yhtä, Nurmi kertoo.

Edustusjoukkueessa Nurmi pääsi debytoimaan viime kesänä vierasottelussa Midtjyllandia vastaan. Vaihto oli vaarassa peruuntua, mutta lopulta Nurmelle kirjattiin ensiminuutit Tanskan pääsarjassa.

­– Olin menossa 0–0-tilanteessa kentälle, kun keskikenttäpelaajallamme kramppasi pohje. Täpinöissäni odottelin vaihtoa, kun Midjtylland teki sitten maalin. Tuolloin olin varma, että koutsi laittaisi hyökkäävämmän pelaajan viimeisiksi minuuteiksi kentälle, mutta pääsin kuin pääsinkin kentälle, Nurmi iloitsee.

Midtjylland-ottelun jälkeen Nurmi on pelannut Esbjergin kanssa reserviliigaa ja U19-liigaa.

– Syksyllä voitettiin reserviliigan lohko, jossa oli Midtjylland, Silkeborg ja Viborg. U19-joukkueen eka puolivuotinen on ollut puolestaan tosi vaikea ja ollaan sarjan häntäpäässä. Olen pelannut suurimman osan peleistä topparina, mutta myös neljässä pelissä keskikentällä.

Pettymyksiin ja vaikeisiin ajanjaksoihin Nurmi suhtautuu varsin ammattimaisesti.

– Alkukaudesta pelasin itse tosi hyvin, mutta loppusyksy oli rehellisesti sanottuna ailahteleva niin omalta osalta kuin myös joukkueeltakin. Toisaalta huonot pelit kasvattavat ja opettavat, koska ei aina meno voi olla yhtä ruusuilla tanssimista, Nurmi toteaa.

Vapaa-ajalla pleikkaria ja kirjoja

Nurmi ei ole hetkeen harjoitellut Suomessa, mutta haluaa nostaa yhden asian esiin harjoittelun osalta.

– Vaatimustaso täällä on ihan eri luokkaa. Jokaisella pelaajalla on niin kova voitontahto joka ikisessä tilanteessa. Peleissä ollaan tietysti joukkue ja pelataan yhteen, mutta treeneissä on periaatteessa kaikki vastaan kaikki -mentaliteetti.

Elämään mahtuu muutakin kuin jalkapallo ja vapaa-ajan vietosta on mielenkiintoista tiedustella, vaikka vastaukset harvoin yllättävät.

– Vapaa-ajalla pelailen pleikkarilla kavereiden kanssa, luen, kuuntelen musiikkia ja välillä teen ruokaa. Mukava pikkukaupunki tämä on, vaikka sää välillä ärsyttääkin, kun ollaan ihan avomeren rannalla.

Nuorten ja etenkin poikien lukeminen on herättänyt Suomessa keskustelua viime vuosina, joten on hieno kuulla Nurmen lukevan luppoajallaan. Mutta minkälaista kirjallisuutta löytyy helmikuussa 19 vuotta täyttävän Nurmen yöpöydältä?

– Dekkareista tykkään eniten, mutta tällä hetkellä luen Petteri Ala-Kivimäen ja Marko Yrjövuoren Mestareiden rakentajaa sekä Lars Nylinin ja Roland Åmanin Udda lirarea.

Valoisa tulevaisuus

Noah Nurmi valittiin marraskuussa vuoden lupaavaksi nuoreksi pelaajaksi Captain’s Ball -gaalassa. Vaikka Nurmen tulevaisuus vaikuttaa sivustaseuraajan silmin valoisalta ja suitsutustakin tulee, niin nuorimies pitää itse jalat maassa.

– En mieti sitä (tulevaisuutta) liikaa tai haikaile minkään perään. Tavoitteena on pitää arki kunnossa ja tehdä harjoituksissa joka ikinen päivä kaikki niin hyvin kuin pystyy. Kirjoitin kesään 2022 kestävän jatkosopimuksen ja seuraavana tavoitteena on nousta edustuksen pelaavaan kokoonpanoon.

Jatkosopimus kielii siitä, että Noah Nurmen potentiaali tiedostetaan myös Esbjergissä. Seuran urheilutoimenjohtaja Jimmi Jacobsen kehui Nurmea uuden sopimuksen julkistuksen yhteydessä rauhalliseksi puolustajaksi, joka voi tarvittaessa pelata usealla eri pelipaikalla ja joka on erityisen vahva kaksinkamppailutilanteissa.

Tapahtuipa pysyvämpi nousu Esbjergjin edustusjoukkueen riveihin nyt tai vasta tulevaisuudessa, niin ensi kesän U19-poikien EM-jatkokarsinnat ovat seuraava iso haaste. U19-joukkue on Nurmen mukaan henkisesti vahva ryhmä ja tiukoissa tilanteissa kaikki luottavat toisiinsa.

– Totta kai lähdetään sinne tavoittelemaan kisapaikkaa! Saatiin tosi paljon itseluottamusta alkukarsintojen Tanska-voitosta ja tiedetään, että hyvänä päivänä voidaan voittaa kenet tahansa, Nurmi päättää.