Legendaariset ottelut: Yokohaman auringonlaskun alla pyyhittiin neljä vuotta Ronaldon elämästä

Vuosi 2002 oli historiallinen jalkapallolle, sillä MM-kisat vietiin ensimmäistä kertaa Euroopan tai Amerikan mantereen ulkopuolelle. Tuo vuosi aloitti uuden aikakauden myös Ronaldo Luís Nazário de Liman elämässä. Vuodet 1996 ja 1997 maailmaa dominoinut brassihyökkääjä oli edellisten, finaalitappioon päättyneiden, MM-kisojen jälkeen pystynyt pelaamaan vain kourallisen otteluita lukuisien polvivaivojen takia ennen seuraavia maailmanmestaruuskisoja.

Fyysisten vaivojen lisäksi Ronaldoa painoi kuin kivireki äärimmäinen henkinen taakka. Miehen sairauskohtauksen syistä ennen vuoden -98 MM-finaalia ei vieläkään ole varmaa tietoa. Tiedossa vain on, että Ronaldo menetti tajuntansa lounaan jälkeen ja oli Roberto Carlosin mukaan ”keltaisempi kuin Brasilian pelipaita”. Testeissä ei kuitenkaan näkynyt mitään poikkeuksellista, ja hyökkääjä nimettiin samana päivänä MM-finaalin avauskokoonpanoon.

Brasilian joukkue ei kuitenkaan toipunut tapauksesta, ja oli finaalissa täysi vastaantulija. Ronaldo joutui elämään neljä vuotta sen tunteen kanssa, että oli pettänyt joukkueensa.

Kesällä 2002 kaikki tuo suru kuitenkin pyyhittiin pois.

Paineet, jännitys ja painolasti

Vain muutama minuutti ottelun alun jälkeen nuori ja suurelle yleisölle vielä tuntematon Ronaldinho osoittaa näppäryyttään ja koettelee Saksan puolustusta ensimmäistä kertaa ottelun aikana. Miehen kasvoilta paistaa hymy ja jopa pelipaita roikkuu tavalla, joka viestii täydellistä huolettomuutta. Pari minuuttia myöhemmin Brasilia pelaa itselleen ominaista pikkunättiä yhden kosketuksen kantapääjättöjä harrastaen.

Kyseessä on uuden vuosituhannen ensimmäinen MM-finaali, mutta brasilialaiset ovat tulleet nauttimaan.

Etelä-Korean ja Japanin MM-kisat ovat usealla tapaa historialliset. Sen lisäksi, että ne toivat MM-jalkapallon uudelle mantereelle, olivat ne myös ensimmäiset kisat, jotka pelattiin kahdessa eri maassa. Kisojen finaali on kuitenkin kahden perinteisen jalkapallomahdin näytös, kun kisoissa eniten maaleja tehnyt Brasilia ja turnauksen parhaan puolustuksen Saksa iskevät yhteen Yokohaman laskevan auringon alla.

Kun ensimmäinen kymppi ottelusta täyttyy, myös Saksa pääsee kokeilemaan hyökkäysosaamistaan ensimmäistä kertaa.

Ottelun alku on vauhdikas, ja toisin kuin nykyaikana, Saksa kokeilee useasti kaukaa tuoden peliin aivan erilaisen vaaraelementin. Palloa toimitetaan myös keskitysten muodossa armottomasti Brasilian maalille, eikä ole kaukana, ettei Miroslav Klose pääse tutulta paikaltaan maalin edestä viemään eurooppalaisia johtoon.

Ronaldon alku otteluun on vaisu. Menneisyyden aaveet painavat maalipörssiä johtavan brassin harteilla, eikä mies jännitykseltään pääse peliin mukaan ensimmäisten minuuttien aikana ollenkaan. Mies itse kertoo jälkeenpäin olleensa niin hermostunut, ettei uskaltanut olla yksin hetkeäkään koko päivänä. Jännitys näkyy, ja Ronaldo epätyypillisesti tyrii maalipaikan, jonka Ronaldinho vartin kohdalla maagisesti alustaa.

Huolimatta siitä, että Saksa on kahdesta joukkueesta yritteliäämpi, ovat ensimmäisen jakson parhaat paikat kuitenkin Brasilialla. Muun muassa Lucio riemastuttaa katsojia maagisella nousullaan topparin paikalta, jonka Saksan puolustus vain vaivoin katkaisee.

Viimeistään puolen tunnin pelin jälkeen Brasilian joukkueen laatu alkaa näkyä.

Alkujännitys karisee pois ja sambarytmit alkavat purra Yokohaman nurmeen entistä kiihkeämmällä tahdilla. Ensin Kléberson epäonnistuu Cafun mahtavasta läpisyötöstä, ja hetkeä myöhemmin sama mies kiskaisee kolmestakymmenestä metristä pallon tolppaan.

Myös Ronaldo alkaa päästä pikkuhiljaa pelin sisälle muun joukkueen nostaessa tasoaan.

Puolen tunnin kohdalla Ronaldinho vapauttaa numero ysin puolittaiseen läpiajoon, mutta Ronaldo ei saa palloon kunnon kosketusta ja Saksan maalilla Oliver Kahn torjuu helposti.

Edellisessä MM-finaalissa epäonnistunut brasilialainen pääsee vielä lisäajalla uudestaan nokikkain Kahnin kanssa, mutta maalivahti venyttää jalkansa Saksan pelastukseksi. Kaikesta kuitenkin näkee, että Ronaldo alkaa vihdoin viihtyä kentällä. Finaalista on tulossa näiden kahden pelaajan välien selvittely.

Maali, joka vapauttaa menneisyyden aaveet

Heti toisen jakson alussa Saksa koettelee Brasilian puolustuksen kestävyyttä.

Ensin Die Mannschaft iskee kulmapotkusta. Hetkeä myöhemmin Marcos esittää Brasilian maalilla ottelun torjunnan pelastamalla Oliver Neuvillen robertocarlosmaisen vaparin tolppaan. Peli soljuu vapaasti päästä päähän, ja molemmilla joukkueilla on loistopaikkoja ottelun maalitilin avaamiseen.

Vauhdikas puoliaika rauhoittuu ensimmäistä kertaa, kun Jens Jeremies loukkaantuu ja joutuu jättämään kentän. Pysähdys ei kuitenkaan ole pysyvä, sillä heti vaihdon jälkeen alkaa tapahtua.

Ronaldo on jo kertaalleen päässyt haastamaan Kahnia toisen puoliajan aikana. Mies on myös osallistunut peliin ensimmäistä jaksoa aktiivisemmin ja nauttinut vauhdikkaasti soljuvasta jalkapallosta.

Nyt Seleçãon hyökkääjä on jälleen kiusaamassa Saksan puolustusta. Ronaldo riistää itse pallon Saksan puolustukselta ja siirtää sen Rivaldolle, jonka heppoisen laukauksen Kahn sylkee yllättäen eteensä. Todellinen maalintekijä ei kuitenkaan koskaan jätä tilannetta kesken, ja Ronaldo on ensimmäisenä paikalla siirtäen Brasilian johtoon.

Miehen tuuletus ja joukkuekavereiden onnittelut osoittavat, kuinka kolossaalinen painolasti tunteikkaan maalintekijän harteilta putoaa.

Isompi kuin maailmanmestaruus

Maalin jälkeen Saksa alkaa lisätä löylyä, eikä tasoitusmaali ole kaukana. Brasilia kuitenkin pitää palloa järkevästi itsellään, pitäen ottelun omassa kontrollissaan.

Vaikka Ronaldon kehonkieli kertookin jo läkähtymisestä Saksan paineen alla, muistuttaa maailman paras maalintekijä vielä olemassaolostaan vartti ennen ottelun loppua.

Kléberson nousee oikealta laidalta ja suuntaa syötön boksin rajalle nousseelle Rivaldolle. Tämä kuitenkin vuotaa pallon kovin tutun oloisesti jalkojensa välistä Ronaldolle, joka sijoittaa mahdottoman torjuttavan Saksan maalin vasempaan alakulmaan. Finaali on juoksemassa kohti päätöstään ja neljä vuotta aiemmin pettymyksen kyyneleitä niellyt hyökkääjä on lopulta johtamassa maataan maailmanmestaruuteen.

Hetkeä myöhemmin Brasilian puolustus kuitenkin viimein murretaan. Oliver Bierhoff pääsee kokeilemaan aivan maalin edestä vain huomatakseen Marcosin venyneen huikeaan refleksitorjuntaan. Vain pari minuuttia edellisestä ja Saksa saa viimeisen oljenkortensa niin yllättäen, että englantilainen selostajakin missaa sen kokonaan. Christoph Metzelder ei kuitenkaan osu palloon maalin kulmalla.

Enää tämän jälkeen brasilialainen itsevarmuus ja huolettomuus ei horju. Ronladinho tekee tilaa Juninholle ja poistuu kentältä tuttu huoleton hymy kasvoillaan. Brasilia pitää palloa uskomattomalla itsevarmuudella.

Rivaldo demonstroi brasilialaista mentaliteettia ja puolustaa johtoasemaa MM-finaalin lisäajalla yrittämällä viedä vastustajalta puikkoja, lahjoittaen epäonnistuessaan Saksalle vastahyökkäyksen.

Kaikista kenttätapahtumista huolimatta ottelun koskettavin hetki löytyy vaihtopenkiltä juuri ennen päätösvihellystä.

Kuvaaja löytää vaihtoon otetun Ronaldon, joka on murtunut täysimittaiseen itkuun. Brasilia on voittamassa historiansa viidennen maailmanmestaruuden, ja kyyneleet huuhtovat pois neljän vuoden takaisen pettymyksen, sairaskohtauksesta johtuneen epäonnistumisen ja neljä vuotta kestäneen loukkaantumiskierteen.

Se, mikä alkoi Pariisin paahteessa, katoaa lopulta laskevan auringon mukana Yokohaman taivaanrannan taakse.

Ottelu on katsottavissa FIFAtv:n YouTube-kanavalta.