KuPS ja FC Lahti kohtasivat tiistaina Savon Sanomat Areenalla. Ottelua seuraamassa oli myös Hollannin pääsarjan Fortuna Sittardiin siirtynyt Rasmus Karjalainen, ketä Byyri pääsi jututtamaan ennen ottelua.
Milloin Hollanti alkoi tulla sinulle kuvioihin mukaan ja tajusit, että haluaisit päästä sinne pelaamaan?
– No onhan tässä tietenkin aina ajatellut, että Hollanti voisi olla semmonen optimaalinen kohde ja mulle sopivaa hyökkäysvoittoista peliä. Kaikki tietää myös, miten Hollanti on todella kova futismaa Euroopassa ja mä olen aina tykännyt kovista haasteista. Ensimmäisen kerran kuulin siitä tammikuussa mun agentilta, että he vois olla kiinnostuneita. Kevään mittaan se kiinnostus lisääntyi ja konkretisoitui sitten tuossa toukokuun aikana, kun sieltä tuli eka tarjous KuPSille ja nyt saatiin nimet paperiin!
Vaikuttivatko muut suomalaiset päätökseen (Patrik Raitanen, Timo Paasolainen)?
– Eivät vaikuttaneet, tai en ollut edes tietoinen Raitasen menosta sinne. Tuli se tieto siis positiivisena yllätyksenä ihan tuossa kun se julkaistiin. Mutta en voi sanoa että muut suomalaiset olisivat vaikuttaneet.
Mitä jäät kaipaamaan Kuopiossa ja Suomessa pelaamisen osalta? Mitä odotat Hollannissa eniten?
– No totta kai tätä tuttua joukkuetta ja kaikki hyvät jätkät jätetään nyt taakse, nyt hypätään taas uuteen tuntemattomaan tavallaan. Näitä jätkiä jää kaipaamaan ja koko seuraakin, sillä onhan KuPS ihan älyttömän hieno seura, ja yhteinäisyys tässä seurassa on jotakin ihan huikeeta.
– Täällä mua on kohdeltu niin hyvin, että en voi oikein edes kiittää tarpeeksi. Vaikka tätä kaikkea jää kaipaamaan, niin se askel on kuitenkin sellainen mitä mä olen aina halunnut. Ulkomaille lähteminen on ollut aina se tavoite. Nyt uusia haasteita ja entistä kovempaa työntekoa, että sitä tämä on. Odotan kyllä, että siellä on kovat pelit ja isot stadionit ja ihmiset hulluna jalkapalloon, mutta mukavahan sinne on lähtä futista pelaamaan!
Ennen ottelua kuopiolaisen futiksen legenda, Olli Rissanen, nimettiin suomalaisen jalkapallon Hall of Fameen.
KuPS ja FC Lahti iskivät toistamiseen yhteen tällä kaudella. Huhtikuun ottelussa Lahti nousi peräti kolmen maalin takaa rinnalle ja pisteet jaettiin 3–3-tuloksen myötä. Maalijuhlia vietetiin myös Kuopiossa tiistaina.
Lucas Rangel oli alusta alkaen pelipäällä. Ensimmäinen maali, ja ottelun ensimmäisen puoliajan ainokainen, syntyi parinkymmenen minuutin jälkeen.
Rangelin kanssa ottelussa vääntänyt FC Lahden toppari Jani Tanska vastasi vierailijoiden ainoasta maalista. Tanska nikkasi kulman jälkitilanteesta ottelun tasoihin, kun ottelua oli pelattu 50 minuuttia.
Ville Saxman kuittasi Tanskan osuman välittömästi ja sen jälkeen kotijoukkue meni menojaan.
Reuben Ayarna pelasi vahvan ottelun keskikentällä.
Onko pelikuntoon toipuneesta Jerónimo Amionesta kääntämään FC Lahden kurssi?
Jasin Assehnounilla ja FC Lahdella ei onnistunut eilen juuri mikään.
Saxmanin maalin jälkeen Rangel iski vielä kahdesti.
Myös järkälemäinen Babacar Diallo pääsi maalin makuun. 4–1-maali oli jo kolmas senegalilaistopparille tällä kaudella.
KuPS-leirissä riitti riemua ja myös knalli löytyi hattutempun tehneelle Rangelille.
Myös KuPSin valmentaja Jani Honkavaara oli yhtä hymyä. Tästä on hyvä lähteä vierasotteluihin HJK:ta ja Honkaa vastaan.
Kuusi maalia, kuten huhtikuussakin. Tällä kertaa taululla komeili lopputulos 5–1!
Kuvat: Juha Leskinen