KuPS sai vieraita Puolasta – Eurooppa-liigan karsintaottelu kuvina

Kuopion Palloseura kohtasi Eurooppa-liigan toisella karsintakierroksella puolalaisen Legia Varsovan. Ensimmäinen ottelu Puolassa oli päättynyt Legian 1–0-voittoon, joten torstai-ilta Savon Sanomat Areenalla oli vielä toivoa täynnä.

Kentälle astelevia pelaajia odotti loppuunmyyty stadion.

KuPS hallitsi ensimmäistä puoliaikaa ja sai luotua muutaman vaarallisen maalipaikan erikoistilanteista.

Laukauksia maalia kohti kotijoukkue ei ensimmäisellä puoliajalla kuitenkaan saanut. Kolme yritystä painui maalin ohi tai yli, ja kaksi blokattiin.

Petteri Pennanen taisteli pallosta liettualaisen Arvydas Novikovasin kanssa. KuPSilla oli avauksessa neljä suomalaista, kun taas Legialla puolalaisia oli avauksessa ainoastaan kaksi.

Tauolle mentiin maalittomassa, mutta odottavassa tunnelmassa.

Toisella puoliajalla KuPSin oli pakko hakea rohkeammin avausmaalia…

 …mikä avasi vierasjoukkueelle paikkoja vastahyökkäyksiin. Luis Murillon käsivirheestä pallo vietiin pilkulle, kun 86 minuuttia oli pelattu.

Viime kaudella Veikkausliigan maalivahdeista eniten rangaistuspotkuja torjunut Otso Virtanen ei ollut kuitenkaan ohitettavissa. Sandro Kulenovicin yritys jäi heppoiseksi.

Pari minuuttia myöhemmin KuPS sai pallon viimein maaliin, mutta tilanne liputettiin oikein paitsioksi.

Ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin ja paikalle saapuneet vieraskannattajat saattoivat huokaista helpotuksesta. KuPS tarjosi nimittäin kovemman vastuksen, kuin moni puolalainen osasi edes odottaa.

Kuvat – Juha Leskinen