Koillis-Italian ykkösseura Udinese muuttui sirkukseksi – ”Meistä tuli reservijoukkue”

Seuran kannattajat toivovat toimintaan pitkäjänteisyyttä ja löytävät syyn alisuorittamiselle Englannista.

– Se oli aivan häpeällistä. Skandaali. Onneksi en matkustanut Bergamoon. Voitko kuvitella, että olen nähnyt Udinesen Mestarien liigassa? Viime vuosien perusteella ei uskoisi, kolmekymppinen Mattia huokaa udinelaisessa kahvilassa.

Mies viittaa lokakuiseen otteluun, jossa Atalanta nöyryytti Udinesea lukemin 7–1. AS Roma haki 4–0-vierasvoiton koillis-Italiasta muutamaa päivää myöhemmin, mikä tiesi päävalmentaja Igor Tudorin potkuja.

Entinen Juventus-toppari on yksi kymmenestä eri luotsista, joka on koettanut onneaan Udinesen peräsimessä viiden vuoden aikana. Mitä tovi sitten Serie A:n kärkisijoista taistelleelle seuralle on tapahtunut?

“Gino voi painua helvettiin”

Udinese on yli miljoonan asukkaan Friuli-Venezia Giulian ainoa pääsarjajoukkue. Serie A:ssa yhtäjaksoisesti kaudesta 1995–1996 pelannut I Bianconeri debytoi vuosikymmen myöhemmin Mestarien liigassa ja pelasi seuraavina vuosina kolmesti UEFA Cupin ja Eurooppa-liigan lohkovaiheessa.

Viime vuosikymmenen paras kausi oli kolmossijaan päättynyt 2011–2012, ja vielä seuraavalla kaudella Udinese sijoittui viidenneksi jättäen taakseen muun muassa AS Roman, SS Lazion sekä Interin. Tämän jälkeen kurssi on kääntynyt jyrkästi – seuran paras sijoitus on sittemmin ollut viime kauden 12. sija, ja putoaminenkin on ollut vain pisteen päässä. Tällä kaudella putoamispeikko on jälleen uhkana.

Mattian ja hänen ystävänsä Claudion syyttävä sormi osoittaa Udinesen omistajaperhettä. Liikemies Giampaolo Pozzo osti Udinesen vuonna 1986, ja seura on vakiinnuttanut pääsarjapaikkansa miehen omistuksessa. Päätös ostaa Championshipin Watford FC kesällä 2012 ei kuitenkaan ollut udinelaisten mieleen.

Pozzo on viime vuosien aikana investoinut Watfordiin miljoonia, ja perheen omistamien seurojen välillä on ollut runsaasti pelaajaliikennettä. Mukana kuviossa oli kauteen 2015–2016 asti myös espanjalainen Granada CF, jonka Pozzo lopulta myi kiinalaiselle liikemiehelle.

Isä siirsi Watfordin pääomistajuuden sittemmin pojalleen Ginolle, jota arvostetaan englantilaisseurassa suuresti. Udinesen kannattajat ovat sen jälkeen tavanneet laulaa ”Chi non salta Gino Pozzo è”, mikä tarkoittaa, että mikäli et hypi, olet Gino Pozzo.

– Useat tähtipelaajamme ovat siirtyneet Watfordiin. Meistä tuli yhtäkkiä reservijoukkue. Minun puolestani Gino voi painua helvettiin. Hänen sukunsa on paikallisia, joten meidän hylkäämisemme tuntuu uskomattomalta, Claudio tuhahtaa.

Vuodesta 2012 jäi käteen jotain hyvääkin, sillä Udinesen kotistadionia Stadio Friulia alettiin tällöin pistämään uuteen uskoon. Nyt se on huippumoderni stadion, joka avattiin kunnostuksen jälkeen vuonna 2016. Sponsorinimeä Dacia Arena kantavan stadionin kapasiteetti on 25 000 ja täyttöaste hyvä – Udinen kaupungin asukasluku on vain 100 000, joten vajaan 22 000 katsojan yleisökeskiarvo on vaikuttava.

– Uusi stadion on ainoita hyviä asioita viime vuosilta. Ja se, että seuralla on kaikesta huolimatta paikallisten tuki, Mattia sanoo.

Timantit vaihtavat nopeasti maisemaa

Udinese on ollut erityisen etevä löytämään kykyjä Etelä-Amerikasta – se on muun muassa Cristián Zapatan, Pablo Armeron, Mauricio Islan, Charles Aránguizin, Allanin, Juan Cuadradon, Luis Murielin sekä Alexis Sánchezin ensimmäinen seura Euroopassa. Ilmiö ei ole uusi, sillä brassilegenda Zico pelasi uransa ainoat Euroopan vuodet, 1983–1985, juuri Udinesessa.

Myös nykyjoukkueen suurin tähti, Rodrigo De Paul, on Etelä-Amerikasta, mutta hän ehti väläytellä taitojaan jo Valenciassa ennen siirtoaan Italiaan. Viime aikoina kymppipaidan nimi on yhdistetty moneen italialaiseen suurseuraan. Tämä on ollut valitettavan tuttua Udinesen kannattajille, sillä muualta löydetyt lahjakkuudet ovat lähes poikkeuksetta vaihtaneet nopeasti maisemaa.



Argentiinan maajoukkuepelaaja oli viime kaudella Udinesen paras maalintekijä yhdeksällä osumallaan ja johtaa tällä hetkellä joukkueen sisäistä maalipörssiä maalattuaan viidesti. Mattia ja Claudio antavat De Paulille puhtaat paperit, mutta he eivät säästele sanojaan puhuessaan nykyjoukkueesta.

– Miten voisimme pärjätä, kun (Stefano) Okakan kaltainen löntystelijä on avauskokoonpanossamme? Ja miten hän voi olla toiseksi paras maalintekijämme? Meillä on kova ikävä Antonio Di Natalen, Vincenzo Iaquintan sekä Fabio Quagliarellan tapaisia huippupelaajia, Claudio toteaa.

Kuka voisi olla Udinesen seuraava Di Natale? Yhteensä 227 maalia seuralle 12 vuoden aikana viimeistellyt hyökkääjä ripusti nappulakengät naulaan keväällä 2016. Uran viimeisellä kaudella verkko heilui liigassa vain kahdesti, mutta miestä kaivataan yhä.

Viimeistely on ollut joukkueelle haastavaa, ja vain sarjajumbo SPAL on tehnyt Udinesea vähemmän maaleja. Italian maajoukkueessakin esiintynyt Kevin Lasagna mätti debyyttikaudellaan 2017–2018 komeat 12 rysää, mutta ruuti on ollut sittemmin märkää.

Derbyt loistavat poissaolollaan

Jos Udinesen viime vuosien menestys on ollut laihaa, samaa voi sanoa verivihollisesta U.S. Triestina Calciosta. Triestestä ponnistava seura pelaa tällä hetkellä Serie C:ssä, ja edellinen visiitti pääsarjassa tapahtui kaudella 1958–1959. 

Mattian ja Claudion tapaan moni Udinesen kannattaja ei ole nähnyt seuransa pelaavan ensimmäisessäkään paikallisottelussa – edellinen Derby del Nord-est pelattiin kaudella 1991–1992, jolloin seurat kohtasivat Coppa Italiassa.

Taistelut alueen herruudesta ovat olleet myös verisiä. Triestinan parikymppinen kannattaja menehtyi cup-derbyn yhteydessä saamiinsa vammoihin helmikuussa 1984.

– Olen kuullut Triestina-otteluista. Olisihan se hienoa, jos pari kertaa kaudessa olisi kunnon derby. Kuten Milanossa ja Torinossa. Brescialla ja Atalantallakin on tällä kaudella omansa, Mattia pohtii.

– Varo, mitä toivot. Triestina pelannee tänäkin vuonna noususta Serie B:hen. Jos katastrofi tapahtuu, kohtaamme jo ensi kaudella. Ja onhan Serie B:ssä Pordenonekin, mutta se ei olisi sama asia, Claudio sanoo viitaten niin ikään Stadio Friulilla kotiottelunsa pelaavaan naapuriseuraan.

Muita Serie A:n seuroja ei parinsadan kilometrin säteellä Udinesta ole. Lähimmät kilpakumppanit ovat SPAL sekä Hellas Verona, joiden kotipyhättöihin on noin 2,5 tunnin ajomatka Stadio Friulilta.

Edessä haastava loppukausi

Ilmassa on tietynlaista derbyhenkeä, kun yli tuhatpäinen joukko Hellas Veronan kannattajia saapuu Udineen viettämään aurinkoista kevätpäivää. Vieraiden linja-autot saapuvat virkavallan silmien alla stadionin eteläpäädyn aidatulle alueelle, ja muun muassa supersankareiksi, eläimiksi ja banaaneiksi pukeutuneet nuoret miehet valuvat ulos laulaen.

Hellas pelaa mainiota kautta sarjanousijana, ja joukkueen viimeinen tappio on joulukuun alkupuolelta. Syitä juhlaan siis on, mutta karnevaalitunnelmasta huolimatta veronalaiset keskittyvät omiensa kannattamiseen – viheriöllä on tasaista, mutta Hellas vie katsomossa.

Isäntien Curva Nord kajauttaa useaan otteeseen ilmoille ”Verona, Verona, Vaffanculo” -huudon, mutta kuittailua nähdään molemmin puolin. Parhaat naurut saavat lopulta vieraat – Freed from Desire alkaa raikua stadionilla Udinesen tehtyä maalin, mutta osuma hylätään, ja veronalaiset alkavat hoilata sävelmää pomppien sekä huivejaan heiluttaen.

Viimeistely on jälleen Udinesen akilleen kantapää, mutta toisaalta Hellaskin tuhlailee tekopaikkojaan. Hylätty maali jää ottelun ainoaksi, eikä maaliton tasapeli oikein tyydytä kumpaakaan osapuolta.

Viimeisen putoajan paikalla majaileva Genoa voitti edellispäivän ottelunsa, ja kaulaa viivan alapuolelle on näin neljä pistettä. Otteluita on jäljellä 14, joten kaikki on mahdollista – Eurooppa-liigan karsintaan oikeuttavaankin paikkaan on lopulta vain yhdeksän pisteen matka. Claudio ei ole niin optimistinen, mutta pitkäjänteisyyttä toivovalla Mattialla riittää sekä uskoa että huumoria.

– Vuodenvaihteessa voitimme kolme ottelua putkeen, mutta sitten romahdimme cupissa, ja sitä on seurannut huonot tulokset. Pojat tarvitsevat itseluottamusta… Ja ehkä uuden valmentajan.