Kohti MM-kisoja: Ruotsin sensaatiomainen Amerikan-matka 1994

Byyri pohjustaa kesän MM-kisoja julkaisemalla 25 tarinaa unohtumattomista kisamuistoista. Sarjan aiemmat jutut ovat luettavissa täältä. Lue, liikutu ja kommentoi somessa!

Kun Islanti selvisi tuleviin MM-kisoihin Venäjälle, on Suomi nyt ainoa Pohjoismaa, joka ei ole koskaan selviytynyt jalkapallon MM-kisoihin. Pohjoismaiden lippulaiva maailman kunniakkaimmissa vihreän veran kisoissa on kuitenkin ollut kiistatta Ruotsi.

Läntinen naapurimme on kerännyt taskuunsa kaikki kolme pohjoismaista MM-mitalia. Viime viikolla sivuutimme niistä kirkkaimman, eli hopeisen tarinaa vuodelta 1958. Ruotsilta löytyy myös kaksi pronssia vuosilta 1950 ja 1994.

Kertaamme seuraavaksi näistä jälkimmäisen. Mikä oli lähtötilanne? Miten kaikki tapahtui? Entäpä miten menestys vaikutti ruotsalaiseen jalkapalloon?

Suuri altavastaaja

Kun Ruotsi matkasi USA:ssa pelattuihin MM-kisoihin, oli päätavoite parantaa neljän vuoden takaista suoritusta Italiassa. Tuolloin maa oli ensi kertaa 12 vuoteen ylipäätään mukana MM-kisoissa. Kotiin tuomisina oli kuitenkin ollut kolme karvasta tappiota ja tie pysähtynyt jo alkulohkoon.

Ruotsin alkulohko ei ollut Yhdysvalloissakaan helpoimmasta päästä. Vastassa oli yksi koko kisojen suurimmista voittajasuosikeista eli Brasilia, Venäjä sekä neljä vuotta aikaisemmin koko maailman hurmannut Kamerun. Ruotsin kisaurakka alkoi ottelulla näistä viimeksi mainittua vastaan.

Italiassa Ruotsin kaikki ottelut olivat päättyneet 1-2-tappioon. Kamerunia vastaan pelatussa ottelussa möröt muutaman vuoden takaa alkoivatkin kummittelemaan ruotsalaisten olkapäillä, kun alun riemukas johto oli kääntynyt jo toisen jakson alussa 1-2-tappioasemaan.

Näillä kisoilla oli kuitenkin ruotsalaisittain erilainen käsikirjoitus. Siitä saatiin esimakua, kun avausottelua oli varttitunti jäljellä. Martin Dahlin seurasi esimerkillisesti poikkirimasta takaisin kentän puolelle kimmonneen kaukolaukauksen ja tasoitti ottelun.

Ottelu päättyi näihin 2-2-tasalukemiin, ja Ruotsi saavutti ensimmäisen pisteensä MM-areenoilla 16 vuoteen. Tästä oli hyvä jatkaa lohkon seuraavaan otteluun Venäjää vastaan.

Avausvoittoon kotiyleisön tuella

Venäjä-ottelu osui skandinaavisesta näkökulmasta mielenkiintoiseen ajankohtaan: juhannusaattoon. Kaksi seuraavaa alkulohkon ottelua Ruotsi pelasi samalla Pontiac Silverdomen stadionilla Michiganissa, ja Ruotsista oli lähtenyt suuri kansainvaellus paikan päälle.

Kannustus ei kuitenkaan jäänyt Venäjää vastaan pelkästään ruotsalaisten hoidettavaksi. Myös paikallinen yleisö oli voimakkaasti Ruotsin puolella, tai ehkä enemmän Venäjää vastaan, tehden pelistä Venäjälle hyvin hankalan vierasottelun.

Kaikesta huolimatta Venäjä aloitti maalinteon. Oleg Salenko upotti rangaistuspotkun sisään jo ottelun neljännellä peliminuutilla. Salenko muistetaan erityisen hyvin Venäjän seuraavasta ottelusta Kamerunia vastaan, jossa hän teki peräti viisi maalia. Maalimäärä on MM-kisojen ennätys yksittäisessä ottelussa.

Tomas Brolin tasoitti pelin niin ikään 11 metristä hieman ennen ensimmäisen jakson loppua. Jälkimmäisellä nelivitosella Ruotsi tuli ohi kahdella Martin Dahlinin osumalla. Voitto oli Ruotsille ensimmäinen MM-kisoissa 20 vuoteen.

Dallas, huonosti lämmitetty sauna

Neljä päivää myöhemmin Ruotsi kohtasi lohkon päätöspelissä Brasilian. Ottelu osoitti muulle maailmalle, että Ruotsi on varteenotettava tekijä tässä turnauksessa.

Ensimmäisen jakson puolivälissä Tomas Brolinin lapikkaasta lähti millintarkka syöttö kohti rangaistusalueen rajaa hyvässä vauhdissa olleelle Kennet Anderssonille. Andersson tsippasi pallon brasilialaispuolustajan estelyistä huolimatta upeasti maaliin ohi Taffarelin ja vei Ruotsin sensaatiomaiseen johtoon.

Romário toi Brasilian tasoihin heti toisen jakson alussa, ja näin pisteet tasattiin 1-1-tuloksella. Tulos toi valtaisan itseluottamuksen lisäksi Ruotsille jatkopaikan alkulohkosta pudotuspelivaiheeseen, jossa vastaan asettui Saudi-Arabia.

Ruotsalaiset itsekin ymmärsivät, että vastus olisi voinut olla paljon kovempi, kun turnauksessa oli enää 16 maata jäljellä. Upean Brasilia-ottelun jälkeen he lähtivätkin lievänä ennakkosuosikkina seuraavaan kohtaamiseen. Länsinaapurissa tiedostettiin, että käsillä oli valtaisa mahdollisuus edetä kahdeksan parhaan joukkoon.

Saudi-Arabiaa suuremmaksi esteeksi jatkopaikalle oli kuitenkin muodostua skandinaaveille lähes epäinhimilliset olosuhteet. Ottelu pelattiin Dallasissa heinäkuun kolmantena päivänä kello 12 paikallista aikaa. Käynnissä oli poikkeuksellinen hellejakso, ja pelaajat hikoilivat lähes 40 asteen lämpötilassa.

Huonosti lämmitetystä saunasta huolimatta ruotsalaisten jalka riitti vakuuttavaan 1-3-voittoon. Kennet Andersson osui kahdesti ja Martin Dahlin kertaalleen. Matka jatkui siis puolivälieriin, joissa vastaan asettui niin ikään erinomaiset kisat siihen asti pelannut Romania.

Jatkopelit jatkuivat

Romanian ja Ruotsin välinen ottelu oli tarkkaa peliä ja pysyi pitkään maalittomana. Avausosumaa kannatti kuitenkin odottaa, sillä se oli komean vapaapotkukuvion tulos.

Tomas Brolin oli asettautunut osaksi romanialaisten muuria, kun vapaapotkua annettiin reilusta 20 metristä. Vedon sijaan pallo syötettiin muurista irtaantuneelle Brolinille, joka sijoitti pallon ohi Florin Prunean vieden Ruotsin 0-1-johtoon, kun ottelua oli reilut 10 minuuttia jäljellä.

Romania tuli kuitenkin hetki ennen loppua tasoihin Florin Raduciouin maalilla, ja edessä oli jatkoaika. Samainen Raducioui vei Romanian jatkoajalla johtoon, mutta tällä kertaa oli Ruotsin vuoro tulla takaa tasoihin Kennet Anderssonin osumalla.

Rangaistuspotkukilpailun sankariksi nousi Ruotsin maalivahti Thomas Ravelli. Ruotsi eteni näin välieriin 36 vuoden tauon jälkeen.

Välierässä tuli vastaan vanha tuttu alkulohkosta – Brasilia. Joukkueet tunsivat toistensa metkut edellisen kohtaamisen perusteella varsin hyvin, ja tämä näkyi ottelussa. 80 minuutin kohdalla Brasilia sai Ruotsin puolustuksen puhkaistua ja Romário vei brassit 1-0-johtoon. Vuorokauden vähemmän lepoaikaa välierään saaneelta ja vajaamiehisenä pelanneelta Ruotsilta oli bensa loppu, ja loppukiri jäi piippuun. Brasilia meni finaaliin ja Ruotsi pronssiotteluun.

Kultaiset pronssit

Pronssiotteluun Ruotsi oli selvästi paremmin latautunut kuin sen vastustaja Bulgaria. Ruotsalaiset olivat päättäneet, että he eivät lähde kotiin tyhjin käsin, ja joukkue jyräsi yhä omasta välierätappiostaan ilmat pihalla olleet bulgarialaiset. Ruotsi teki neljä maalia ensimmäiseen jaksoon, minkä jälkeen toinen puolisko oli pelkkä muodollisuus.

Ruotsi saavutti historiallisen pronssin, ja joukkue palasi sankareina kotimaahansa.

Jälkikäteen voidaan sanoa, että ruotsalainen jalkapallo muuttui 24 vuotta sitten saavutetun kisamenestyksen ansiosta. Menestyksen takuumiehet ovat yhä kansallissankareita. Ruotsin maajoukkueen vaatimus- ja suoritustaso nousi pysyvästi. Se otetaan aina vakavasti.

Laji kasvoi kotimaassa kaikilla mittareilla ja menestys oli osana maan pääsarjan Allsvenskanin yleisömäärien rajua kasvua.

Thomas Ravelli, Martin Dahlin, Kennet Andersson, Roland Nilsson, Stefan Schwarz, Tomas Brolin, Håkan Mild ynnä muut – ruotsalainen kansankoti muistaa yhä sankarinsa.

Kuva: Sniper Zeta / Wikimedia Commons