Jalkapallon voi sanoa rantautuneen Bilbaoon pitkälti englantilaisesta myötävaikutuksesta. Englanti oli 1800-luvun lopulla Espanjan talousveturina ja vilkkaan teollisuusalueen keskuksena tunnetulle kaupungille tärkeä kumppani ihmisten liikkuvuuden suhteen – kaupungissa oli paljon englantilaisia työläisiä, ja monet nuoret espanjalaiset lähtivät hakemaan kannuksiaan juuri englantilaisista yliopistoista.
Näiden kahden ryhmän aktiivisuudesta johtuen Bilbaossa pelataan vieläkin pääsarjajalkapalloa. Englantilaisittain kirjoitettu Athletic Bilbao sai syntynsä, kun englantilaisten työläisten perustama Bilbao Football Club ja saarivaltiossa lajiin ihastuneiden opiskelijoiden alulle laittama Athletic Club fuusioituivat yhdeksi seuraksi vuonna 1903. Baskimaan suurimman seuran synnystä voimmekin kiittää siis lähes yksinomaan englantilaisten lähes pakkomielistä asennetta lajia kohtaan.
Lempinimellä Los Leones kulkeva seura on historialtaan mielenkiintoinen, sillä se on yksi La Ligan perustajista ja Real Madridin sekä Barcelonan ohella ainoa seura, joka ei ole koskaan pudonnut pääsarjasta alemmalle sarjatasolle. Saavutus, joka on lähes käsittämätön, kun tiedetään, kuinka suppeasta materiaalista vain Baskimaalla kasvaneisiin pelaajiin luottava seura pelaajansa ammentaa. Baskiseura on myös (Osasunan, Real Madridin ja Barcelonan ohella) yksi Espanjan neljästä liigajoukkueesta, jotka ovat jäsentensä omistamia, eivätkä yksityisiä yrityksiä.
Kahdeksan kertaa Espanjan pääsarjan voittanut seura on tosiaan koko Euroopan mittakaavassa uniikki, sillä se on 1900-luvun alusta asti antanut vain Baskimaalla syntyneiden tai myöhemmin myös alueella kasvaneiden ja jalkapallo-oppinsa saaneiden pelaajien pelata edustusjoukkueessaan. Niinpä Athletic Bilbaon kaikki pelaajat tulevat hyvin rajatulta alueelta Pohjois-Espanjasta tai Etelä-Ranskasta. Con cantera y afición, no hace falta importación – kotiseudulla kasvaneilla pelaajilla ja paikallisten tuelle et tarvitse ulkomaalaisia. Jokseenkin hullunkurisesti sama sääntö ei kuitenkaan päde valmennusportaaseen, ja seurassa onkin nähty useita muualta tulleita valmentajia ohjaamassa baskipelaajia.
Menestyksekäs alku
Alkuaikojen tähtipelaajansa Rafael Moreno Aranzadin – jonka lempinimeä, Pichichi, Espanjan liigan parhaan maalintekijän palkinto edelleen kantaa – johdolla Athletic aloitti taipaleensa niin Copa del Reyssa kuin 1928 perustetussa La Ligassa mahtavasti. Vuosien 1906 ja 1916 välillä kaappiin kertyi kaikkiaan seitsemän cupin mestaruutta – joskin yksi nykyajalle kenties hieman epätyypillisesti, kun vastustajajoukkue ei koskaan saapunut finaaliin paikalle.
La Ligan alettua seura naarasi 1930 ja 1931 peräkkäiset tuplamestaruudet englantilaisen valmentajan Fred Pertlandin johdolla. Pertland suosi siihen aikaan vallankumouksellista tapaa pelata jalkapalloa lyhyin syötöin, joka on jättänyt syvät jäljet bilbaolaiseen ja espanjalaiseen jalkapalloon. Vielä 1936 Bilbaossa nostettiin mestaruuspokaalia edelleen englantilaisen valmentajan – tällä kertaa William Garbuttin – alaisuudessa, mutta tämän jälkeen syttynyt sisällissota pysäytti jalkapallon peluun kuten muunkin espanjalaisen yhteiskunnan. Garbutt pakeni sotaa Italiaan, josta hänet ajettiin maanpakoon fasistipuolueen toimesta. Tarina ei kerro, olivatko syynä juurikin jalkapalloilulliset erimielisyydet.
Francon aika – näin sen koimme
Mitä tahansa espanjalaista käsiteltäessä on vaikea välttyä ottamasta Fransisco Francoa puheeksi, niin laaja-alaisesti diktaattori vaikutti yhteiskuntaan urheilua myöden. Sisällissodan myötä maan johtoon noussut sotilasjuntta kielsi kaikkien ulkomaalaisten nimien käytön urheiluseurojen yhteydessä, joten myös Athletic Bilbao muuttui pakotettuna muotoon Atlético Bilbao. Alku uudella nimellä sai kuitenkin iloisen käänteen, kun hyökkääjä Telmo Zarra debytoi seuran väreissä. Seuraavan 13 kauden aikana baski iski yhteensä 294 maalia bilbaolaisille, ja hänen yhden kauden maaliennätyksensä (38 kaappia 1950-51) rikottiin vasta muuan Cristiano Ronaldon toimesta 60 vuotta myöhemmin.
1940- ja 50-luvuilla Atléticoksi muuntunut seura jatkoi kohtalaisen menestyksen tiellä, mutta 1960-luvulle tultaessa suurseurat Real Madrid ja Barcelona alkoivat mennä menojaan – pitkälti johtuen siitä, että ne oppivat kierrättämään liigan kolmen ulkomaalaispelaajan kiintiötä myöntämällä kaksoiskansalaisuuksia pelaajilleen. Parin cup-voiton lisäksi seuraavat kaksi vuosikymmentä eivät bilbaolaisille juuri lohtua tarjonneet.
1970- ja 1980-luvun taite oli bilbaolaisille kuitenkin käänteentekevä, niin pelillisesti kuin symbolisestikin. Kenraali Francon kuoltua seura uskalsi palata alkuperäiseen nimitykseensä Athletic Bilbaoksi, ja samalla kuin taikaiskusta otteet kentällä palasivat kunnian vuosien tasolle. Jo 1977 seura selviytyi UEFA cupin finaaliin. Se oli kuitenkin vain esimakua tulevasta, vuonna 1981 alkaneesta Javier Clementen aikakaudesta.
Hurja 1980-luku, cup-finaaleja ja hullu argentiinalainen
Clemente palautti seuran voittojen tielle 26 vuoden tauon jälkeen, johdattaen jokaisella kaudellaan seuran neljän sakkiin ja kahdesti La Ligan voittoon. Kenties paremmin yksi kaikkien aikojen baskijoukkueista tuli kuitenkin tunnetuksi aggressiivisesta pelityylistään, joka kärjistyi 1980-väkivaltaisissa yhteenotoissa Barcelonan kanssa.
1990-luvulla seura oli pakotettu höllentämään pelaajia koskevia säädöksiään, ja siitä lähtien Athleticia onkin saanut edustaa, jos on kasvanut ja saanut jalkapallo-oppinsa Baskimaalla, eikä syntyperää ole enää pidetty ehdottomana kriteerinä. Myös muiden Baskimaan akatemioiden kasvattien annettiin edustaa seuran edustusjoukkuetta, mikä johti muutamien legendaaristen pelaajien, kuten Joseba Etxeberrian, siirtymiseen joukkueeseen. Kevennetyistä rajoituksista huolimatta seura ei ole onnistunut nousemaan historiansa edellyttämälle asemalle uudella vuosituhannella. Vasta kuluva vuosikymmen sytytti valon Athletic-fanien tunnelissa, kun seuran presidentiksi noussut Jose Urrutia alkoi panostaa seuran junioritoimintaan – jonka helminä edustusjoukkueeseen ovat nousseet muun muassa Javier Martinez, Markel Susaeta, Fernando Llorente sekä Iker Muniain – ja toi valmentajaksi hullun argentiinalaisen, Marcelo Bielsan.
Vuonna 2011 kaupunkiin tullut Bielsa vähemmän yllättäen romutti ensi töikseen pelaajille tutun tavan pelata jalkapalloa ajaakseen oman, ehdottoman systeeminsä sisään. Hapuileva alkukausi johdattikin seuran keskinkertaiseen liigasesonkiin. Kun Bielsan pelijärjestelmä alkoi toimia, oli se kuitenkin menoa – Athletic ylsi niin Copa del Reyn kuin Eurooppa-liigankin finaaliin, toki pettyen molemmissa otteluissa.
Hyvän kauden myötä seuran pelaajat olivat kuitenkin kovaa valuuttaa siirtomarkkinoilla, eikä Bielsa onnistunut löytämään seuran politiikan täyttäviä korvaajia, jolloin seuraava kausi sujui vaatimattomasti. Bielsan siirryttyä pois managerin pallilta tuli muuan Ernesto Valverde toiselle stintilleen baskien peräsimeen – ja onnistui täydentämään perimäänsä ryhmää esimerkiksi Aymeric Laporten, Aritz Adurizin ja Ander Herreran kaltaisilla helmillä. Seura ylsikin heti liigassa neljänneksi ja tätä kautta Mestarien liigaan, minkä lisäksi kevät 2015 näytti päivänvalon Athleticin kolmannelle esiintymiselle Copa del Reyn finaalissa tällä vuosituhannella.
Tuloksen oli kolmatta kertaa tappio Barcelonalle. Seura oli kuitenkin herätetty pitkiltä päiväuniltaan, ja kauden 2015-16 alussa Eurooppa hätkähti, kun Athletic Bilbao murskasi Barcelonan Espanjan super cupin finaalissa, ansaiten ensimmäisen pokaalinsa yli 30 vuoteen.
Viime ajat Athletic on juuttunut taistelemaan europakoista liigan ylemmässä keskikastissa, mutta harvinaislaatuisen seuran tulevaisuus näyttää jälleen olevan tukevalla pohjalla.
Athletic Club – Levante sunnuntaina 10.11. kello 15.00, C More
