Hongan vahva syysvire kruunattiin europaikalla – Daniel Sjölundin ura päättyi espoolaisen lonkerotaivaan alla

Tapahtumarikas Veikkausliigan kausi 2019 saatiin pakettiin sunnuntaina, kun Honka ja IFK Mariehamn selvittelivät viimeisen europaikan kohtalon.

Muutamat pahat ohipelit maksoivat lopulta espoolaisille mestaruuden. Mitä pidemmälle syksy kuitenkin eteni, sitä paremmalla tolalla oli Hongan tuloskunto. Loppukaudesta Honka oli Veikkausliigan paras joukkue mestari KuPSin ohella ja nousujohteinen syysvire palkittiin pronssisilla mitalleilla.

Viimeisestä Eurooppa-liigaan karsintaan oikeuttavasta paikasta Hongan piti kuitenkin vielä kisata IFK Mariehamnin kanssa. Ensimmäinen osaottelu Ahvenanmaalla päättyi Hongan 1-2 -voittoon ja espoolaiset saivat kaksi arvokasta vierasmaalia mukaansa kotiotteluun.

Sunnuntaina pelatussa kotiottelussa Honka joutui kuitenkin ahtaalle. IFK:lla oli avausjaksolla hyvä ote kenttätapahtumista, joka vain parantui jakson edetessä. Reilun puolen tunnin pelin jälkeen Maarianhaminasta matkanneet vieraskannattajat odottivat punaista korttia Hongan Robert Ivanoville, joka rikkoi keskialueella alimpana miehenä.

Kuolettava isku IFK:n eurohaaveille tuli kuitenkin juuri ennen taukoa kuin salama lonkeron väriseltä taivaalta. Demba Savage tarjoili nopean hyökkäyksen päätteeksi vasemmalta Lucas Kaufmannille takaviistoon ja brassi painoi pallon taidolla vasempaan alakulmaan.

Honka paransi omaa peliään huomattavasti jälkimmäiselle puolikkaalle, ja kun lisämaaleja ei enää nähty, lunasti FC Honka paikan Eurooppaan yhteismaalein 3-1.

Sjölundin ura päätökseen

Petri Viljasen päätösvihellys päätti samalla myös yhden aikakauden kotimaisessa jalkapallossa, kun mittavan uran pelanneen ex-maajoukkuepelaajan Daniel Sjölundin ura tuli samalla hetkellä päätökseensä. Teini-ikäisenä maailmalle lähtenyt Sjölund palasi täksi kaudeksi päättämään uransa sinne mistä kaikki alkoi.

IFK Mariehamnin keskikenttämies päätti tyylillä pelaten erinomaisen ottelun. Sjölund rytmitti ja katkoi ollen toistuvasti oikeassa paikassa oikeaan aikaan sekä tehden poikkeuksetta pallollisena oikeita ratkaisuja.

“Oli tärkeää saada pelata viimeinen kausi IFK:ssa ja Ahvenanmaalla ystävien sekä perheen edessä. Sain pelata cup-finaalin kesällä kotiyleisön edessä ja nyt eurofinaalin täällä”, Daniel Sjölund kommentoi ISTV:n studiossa.

Ottelu oli myös IFK Mariehamnin päävalmentajalle Peter Lundbergille viimeinen saarelaisten peräsimessä. Lundberg jatkaa urallaan eteenpäin U19-maajoukkueen valmentajaksi. IFK Mariehamnin valmennusvastuun ottaa kaudella 2020 ruotsalainen Lukas Syberyjski. Syberyjski saapuu Ahvenanmaalle Ruotsin kakkostasolta Superettanista IK Frejstä. 38-vuotias Syberyjski on tehnyt valmennusuraa myös AIK:n ja Hammarbyn akatemioissa. Hänen sopimuksensa on kaksivuotinen.

Keskiviikko 30.11.

IFK Mariehamn-FC Honka 1-2 (1-2)

Ekhalie ´37 rp Kandji ´14

Aalto ´35

Yleisöä: 1 027

Sunnuntai 3.11.

FC Honka-IFK Mariehamn 1-0 (1-0)

Kaufmann ´43

Yleisöä: 1 910

FC Honka Eurooppa-liigan karsintaan yhteismaalein 3-1.

Artikkelikuva: Arno Hämäläinen