2010-luvun tehokkaimmat Bundesliiga-vaihtomiehet

Ketkä ovat olleet viime vuosikymmenen tehokkaimmat super-subit Saksan Bundesliigassa?

10. Sami Allagui – Mainz/Hertha Berlin (2010-17)

Tämän listauksen avaa Saksassa syntynyt, mutta Tunisiaa maajoukkuetasolla edustava Sami Allagui. Allagui tuli penkiltä 45 otteluun ja teki niissä yhdeksän maalia ja antoi viisi maalisyöttöä. Allagui aloitti uransa Belgian suurseura Anderlechtin riveissä ja palasi Saksaan kahden kauden jälkeen. Bundesliiga-debyyttinsä hän teki kaudella 2010-11 Mainzin paidassa ja kauden aikana Allagui teki 10 maalia joista viisi tultuaan vaihdosta sisään. Kahden Mainzissa vietetyn kauden jälkeen Allagui siirtyi Hertha Berliiniin, joka oli pudonnut 2. Bundesliigaan.

Allagui palasi Bundesliigaan voitettuaan 2. Bundesliiga-mestaruuden kaudella 2012-13 ja pelasi seuraavat seitsemän kautta Herthan paidassa, lukuun ottamatta kautta 2014-15, jolloin hän palasi lainalle Mainziin.Täksi kaudeksi Allagui siirtyi takaisin Belgiaan, Royal Excel Mouscroniin.

9. Arjen Robben – Bayern Munchen (2010-19)

Yhdeksäntenä listalla on Arjen Robben. Hollantilaislaituri joutui osittain loukkaantumisten takia useasti tulemaan vaihdosta kentälle. Robben otettiin kentälle yhteensä 34 kertaa ja hän teki näissä otteluissa 10 maalia ja kaksi maalisyöttöä. Koko vuosikymmenen Bayern Müncheniä edustanut hollantilainen lukeutuu varmasti yhdeksi tämän vuosikymmenen parhaista Bundesliiga-pelaajista. Vuonna 2009 Real Madridista Bayerniin saapunut Robben tuli tunnetuksi umpivasurina, mutta hyvin taitavana pallonikkarina. Hieman yllättäen Robben sai vain kaksi maalisyöttöä tililleen otteluissa, joissa hän tuli vaihdosta kentälle.

8. Martin Harnik – Stuttgart/Hannover/Werder Bremen (2010-19)

Kahdeksannelta sijalta löytyy itävaltalaislaituri Martin Harnik, joka esiintyi vaihtopelaajana vuosikymmenen aikana 53 kertaa, tehden 10 maalia ja viisi maalisyöttöä. Saksassa syntynyt Harnik aloitti vuosikymmenen Stuttgartin riveissä, jonne hän siirtyi pelattuaan hyvän kauden (2009-10) Düsseldorfissa 2. Bundesliigassa. Monipuolisena hyökkäyspään pelaajana Harnik pystyi pelaamaan niin oikeassa laidassa, kärjessä tai kymppipaikalla. 2015-16 kausi päättyi Stuttgartin putoamiseen Bundesliigasta ja Harnik siirtyi toiseen Bundesliigasta tippuneeseen joukkueeseen, Hannoveriin. Hän palasi Hannoverin paidassa Bundesliigaan ja hyvän kauden jälkeen sai siirron Werder Bremeniin. Täksi kaudeksi Harnik palasi syntymäkaupunkinsa seuran HSV:n riveihin lainalle Bremenistä.

7. Sven Schipplock – Stuttgart/Hoffenheim/HSV/Darmstadt (2010-18)

Seitsemännellä sijalla on Sven Schipplock, joka tuli vaihdosta kentälle 95 kertaa tehden 10 maalia ja kuusi maalisyöttöä. Schipplock aloitti vuosikymmenen Harnikin seurakaverina Stuttgartissa, siirryttyään seuraan vuonna 2008 Saksan neljänneltä sarjatasolta. Schipplock on täydellinen esimerkki kohdehyökkääjästä, joka tuli monessa ottelussa kentälle viimeiseksi vartiksi ja sai useasti pallon maaliin. Schipplock oli tehokkaimmillaan Hoffenheimin riveissä kausina 2011-15, mutta ei ikinä suuremmin vakuuttanut kyläseurassa. 2015-18 ajan hän vietti HSV:ssä, hän ei onnistunut maalaamaan HSV aikana kertaakaan. Kauden 2016-17 hän vietti lainalla Darmstadtissa. Nykyisin Schipplock edustaa 2. Bundesliigan piikkipaikalla olevaa Arminia Bielefeldiä ja on esiintynyt tällä kaudella neljä kertaa tehden yhden maalin ja ilman suurta yllätystä kaikki penkiltä.

6. Claudio Pizarro – Werder Bremen/Bayern Munchen/Köln (2010-20)

Kuudentena on Bundesliiga-legenda Claudio Pizarro, joka on 107 ottelussa osunut 11 kertaa ja saanut kuusi maalisyöttöä. Hän on tullut eniten kentälle tästä top 10:stä. Perulaishyökkääjä aloitti vuosikymmenen Werder Bremenissä, seurassa jonne hän on siirtynyt jopa viisi kertaa elämänsä aikana, yhden ollessa lainapesti Chelseasta. Suuren osan ajastaan Bayern Munchenissä Pizarro tuli vaihdosta kentälle ja käytti paikkansa hyvin. Bundesliigassa yli 20 vuotta pelannut perulainen tullaan muistamaan yhtenä Bundesliigan hienoimmista maalintekijöistä.

5. Franck Ribery – Bayern Munchen (2010-19)

Kuva: André Zehetbauer

Puolessavälissä, viidennellä sijalla on Franck Ribery. Pizarron ja Robbenin tavoin Ribery tullaan varmasti muistamaan yhtenä Bundesliigan hienoimmista pelajista. Arpinaamainen ranskalainen on listan toiseksi tehokkain pelaaja, tehden 56 ottelussa 11 maalia ja 12 maalisyöttöä. Robbenin kanssa Bayernin laidoilla puolustuksia tuhonnut laituri, kuitenkin hollantilaisen tavoin kärsi paljon loukkaantumisista. Varsinkin vuosikymmenen loppupuolella Ribery useasti joutui aloittamaan vaihtopenkin puolelta, mutta kentälle päästyään näytti minkä luokan pelaajasta oli kyse. Ribery siirtyi kesällä 2019 Serie A:han, Fiorentinan paitaan ja kausi ei ole ollut samaa luokkaa kuin Bayernissa vietetyt kaudet.

4. Paco Alcacer – Borussia Dortmund (2018-20)

Neljäntenä listalta löytyy espanjalaishyökkääjä Paco Alcacer, jonka tehot vaihdosta kentälle tulleessaan ovat melko käsittämättömiä. Valencia-kasvatti otettiin kentälle 20 kertaa tehden 12 maalia. Näissä 20 ottelussa Alcacer pelasi vaivaiset 432 minuuttia, johon nähden tehot tekevät Alcaceristä uskomattoman tehokkaan maalintekijän. Ainoa pelaaja top-25:ssä, jonka maali/minuutti -tilasto on parempi on Joel Pohjanpalo. Alcacerin peliaika Barcelonassa oli kortilla ja hänet lähetettiin lainalle Dortmundiin ja seuraavana helmikuuna BVB käytti osto-optionsa ja hankki Alcacerin 23 miljoonalla eurolla. Alcaceristä tuli Bundesliiga-historian ensimmäinen pelaaja, joka pystyi tekemään 10 maalia vaihtopelaajana saman kauden aikana. Alcacerin toinen kausi ei ollut yhtä menestykäs kuin ensimmäinen ja tammikuussa 2020 hän palasi La Liga-kentille Villarrealin riveihin.

3. Adam Szalai – Mainz/Schalke/Hoffenheim/Hannover (2010- )

Kolmantena listalla on unkarilaishyökkääjä Adam Szalai. Szalai on otettu kentälle 103 kertaa tehden 12 maalia ja viisi maalisyöttöä. Unkarilainen aloitti vuosikymmenen Mainzissa, jossa hän kärsi loukkaantumisista, jotka söivät ex-Real Madrid Castilla hyökkääjän potentiaalia. Kesällä 2013 unkarilaistargetti siirtyi Schalkeen, jossa puolet hänen esityksistään tulivat vaihtopenkiltä. Vain yhden kauden jälkeen, Szalai siirtyi Hoffenheimiin, jossa hän vietti suurimman osan vuosikymmenestä.

Kauden 2015-16 unkarilainen vietti Hannoverin riveissä, jossa hän ei osunut 12 pelissä kertaakaan ja Hannover putosi Bundesliigasta. Hannover-pettymyksen jälkeen Szalai pelasi kolme kelvollista kautta Hoffenheimissa, suurimmaksi osaksi vaihtopelaajana. Kesällä 2019 Szalai päätti palata Mainziin, jossa hän osui päättyneellä kaudella yhden kerran tultuaan vaihdosta kentälle.

2. Robert Lewandowski – Dortmund/Bayern Munchen (2010- )

Toisena listalla on varmastikin hyvin yllättävä nimi. Robert Lewandowski ja maalit kävelevät käsi kädessä, mutta sitä ei välttämättä uskoisi, kuinka monta maalia puolalainen on penkiltä mättänyt. 16 maalia ja yksi maalisyöttö 36 ottelussa tekee Lewandowskista listan toiseksi tehokkaimman vaihtopelaajan Alcacerin jälkeen. Moni ei varmaan muista, että Lewandowski aloitti vuosikymmenen Dortmundin penkillä paragualaishyökkääjä Lucas Barriosin vaihtopelaajana.

Kaudella 2010-11 puolalaishyökkääjä tuli vaihdosta kentälle 18 kertaa. Bayernissa Lewandowski on ollut yhtä kautta lukuun ottamatta avaushyökkääjä. Kaudella 2017-18 Legia Warsaw-kasvatti tuli kentälle kuudessa ottelussa ja teki niissä kolme maalia. Lewandowski on kiistelemättä ollut tämän vuosikymmenen paras hyökkääjä Bundesliigassa ja yksi parhaista kautta aikojen.

1. Nils Petersen – Bayern Munchen/Werder Bremen/Freiburg (2010- )

Listan ylivoimaisena ykkösenä on Bayern Munchenin ex-hyökkääjä Nils Petersen. Bundesliiga-historian tehokkain vaihtopelaaja, Petersen on tehnyt 79 vaihtokomennuksessa 25 maalia ja seitsemän maalisyöttöä.

Bayernissa ei Petersen kuitenkaan peliaikaa saanut ja lähti lainalle Werder Bremeniin. Hyvin menneen kauden jälkeen Bremen osti Petersenin itselleen. Seuraavalla kaudella saksalaishyökkääjä joutui aloittamaan vaihtopenkiltä yhdeksässä ottelussa. Kevään 2015 Petersen vietti Freiburgissa ja seuraavana kesänä Freiburg osti hyökkääjän ja varsinkin kauden 2016-17 aikana Petersen tuli vaihdosta sisään peräti 26 kertaa tehden kahdeksan maalia. Kaiken kaikkiaan Petersenin aika Freiburgissa on ollut todella loistava ja mies on noussutkin seuran historian parhaaksi maalintekijäksi. Jos 31-vuotias Petersen jatkaa tahtiaan voi vain nostaa Bundesliiga-ennätystään vieläkin korkeammalle.